maanantai 12. maaliskuuta 2012

Blogin hautajaiset

Totean, että hautaan näillä puheilla blogini. En näe enää syytä jatkaa tätä blogia, sillä en oikeen jaksa enää raivota. Raivoan sitten jossain muualla.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Guggenheim - kaverikivaa

Nyt on valmistunut se kauan odotettu raportti Guggenheimista eli Gugguheimista kansankielisemmin ilmaistuna. Kokonaisuudessaan sen voi lukea täältä:
http://primapaper.fi/helsingin-kaupunki/guggenheim/primapaper
. Itse olen pintapuoleisesti tutustunut ja totesin, että joopajoo.

Myös tiedote on julkaistu, jos ei koko raporttia jaksa lukea:

http://www.hel2.fi/press/ps/tiedote_pub.pdf


Ensinnäkin museo -nimen käyttö on Gugguheimin kohdalla vähintäänkin kyseenalaista. Tiedotteessa todetaan:
"Museo järjestäisi vuosittain 2–3 suurnäyttelyä ja 3–5 suppeampaa näyttelyä. Niitä täydentäisivät lyhytkestoiset, ei-perinteiset ohjelmaelementit ja aktiivinen ja innovatiivinen taidekasvatusohjelma." Tuo kuulostaa lähinnä isolta gallerialta, ei museolta.

Mitä taas rahoitukseen tulee, niin oman ehdostukseni julkaisin jo viime keväänä:
http://tamatila.blogspot.com/2011/03/guggenheimin-rahoitus.html

Eipä voi kuin todeta, että selvityksen mukaan toteutuessaan hanke menisi munille. Ihan vain jo lukuina todettakoon, että Helsingin kaupungin nykyisen taidemuseon menot ovat 4,3 miljoonaa euroa vuodessa. http://www.hel2.fi/press/ps/talousyhteenveto.pdf Guggenheim tulisi kustantamaan pyöreästi 16 miljoonaa euroa. Summassa on siis laskettu käyttökustannukset sekä pyöreästi laskettuna vuosittain maksettava lisenssi. Tulot olisivat 7,7 miljoonan luokkaa, mikä on naurettavan vähän kustannuksiin nähden.

Lisäksi pitäisi olla tietysti pytinki, missä pyörittää "museota". Sen kustannusarvio on vain 140 miljoonaa euroa. Kova hinta, vaikka olisikin suomalaista työtä. Se ei vain hirveästi lohduta veronmaksajia

Tästä voi jo huonommallakin matikkapäällä laskea, että Helsingin kaupungin rajoitus ei yksistään riitä, vaan tarvitaan valtion rahoitusta. Se on tietysti ymmärrettävää, mutta menot nousevat ihan liian suuriksi. Tässä taloudellisessa tilanteessa on turhaa lähteä leikkaamaan jo valmiiksi pientä valtion kulttuuribudjettia yhden Gugguheimin takia. Ennemmin pitäisi panostaa vanhoihin, olemassaoleviin rakenteisiin kun satsata isolle yksityiselle säätiölle mielettömät summat rahaa.

Toiseksi, 530 000 vierailijaa vuodessa on minusta epärealistinen tavoite. Onneksi sen toteaa myös Kiasman museojohtaja Pirjo Siitari blogissaan: http://blog.kiasma.fi/blog/.

Lisäksi yhteenveto sisältää mielenkiintoisen lauseen: "Toteutuessaan museolla olisi Helsingin seudun ja Suomen talouselämään merkittäviä myönteisiä kerrannaisvaikutuksia, joiden taloudellista arvoa on vaikea ennakoida." Ymmärrettävää, mutta myös epämääräinen lause. Mitä ovat "merkittävät myönteiset kerrannaisvaikutukset"? Taitaa olla vain poliittista jargoniaa.

Kyseessä on kaverikiva -hanke. Eipä sinäänsä ihme, sillä suomalaisiakin on hallituksessa edustamassa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Solomon_R._Guggenheimin_s%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6#Suomalainen_s.C3.A4.C3.A4ti.C3.B6n_hallituksessa

Lisäksi: mitä lisäarvoa Guggeheim muka toisi Helsingille tai Suomelle? Ensimmäiselle ei oikeastaan yhtään mitään, sillä pääkaupungin matkailu on muutenkin vilkasta.

Entäs jälkimmäinen? No, onhan valtion nimi "ihan kiva" jossain Wikipediassa Guggenheim-museon kohdalla.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Kuolleista herännyt

Pelästyin ja huomasin, että melkein puoli vuotta on viimeisestä tekstistä. Nyt voin yrittää parantaa tapani ja kirjoittaa taas politiikasta sekä maailmantilasta. Ainakin. Ehkä myös jostain muusta.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kesän kulttuurikatsaus

Kesä on tunnetusti Suomessa tapahtumien ja kulttuuritarjonnan parasta aikaa. Muutama itseäni kiinnostava juttu:

- Pyynikin kesäteatteri esittää Haavikon Rauta-ajan. Pakollinen meno, ehdottomasti. Luvassa modernisoitu versio modernista klassikosta.
- Rönnin kesäteatteri Oriveden Eräjärvellä esittää Viidan Moreenin. Pakko katsastaa.
- Annikin Runofestivaali. Mahdollisesti menossa, mielenkiintoinen tapahtuma jokatapauksessa.
- Flow festivaali. Todennäköisesti töissä siellä.
- Tapahtumien Yö Tampereella. Luulen meneväni. Loistava tapahtuma. Muutenkin Tampereen teatterikesä houkuttaa.

Muutenkin paljon sekalaisia keikkoja ja muuta mielenkiintoista tapahtumaa luvassa. Jää varmaan kirjoittelukin vähemmälle, kun ulkona on noin kaunis ilma. Toivotaan, että koko kesän. Talvella voi sitten synkistellä.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Spotify lakaisee maton alta - tekijänoikeuskysymys on edelleen avoin

Nykyään maksuton free/open Spotify on siis käytännössä maksullinen: 10 tuntia musiikkia per kuukausi ja yhden kappaleen pystyy kuuntelemaan peräti viisi kertaa
(http://noise.fi/uutiset/?id=12564). Hienostihan se meni. Kun johonkin kerkiää tottumaan, niin se lakaistaan alta.

Tapausta voisi tietyllä tavalla verrata Nokian Ovi-palvelun muutokseen
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Ovi_(Nokia), http://artolampila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58374-nokia-edistaa-piratismia). Asiassa on vain se ero, että Spotify on rehellinen: he eivät ole muuttamassa jo entuudestaan maksullisten palvelujen ehtoja, ainoastaan ilmaisten. He eivät siis ole kusettajia siinä mielessä, kuin Nokia (ainakaan vielä). Aika kuitenkin näyttää, mitä tulee tapahtumaan.

Etsin paremman esimerkin: kaupungissa sijaitsee X-niminen klubi, johon ei ole maksanut pääsylippuja. Eräänä iltana kuitenkin lippu on viisi euroa (saman verran kuin Spotify Unlimited kuukaudessa). Asiasta ilmoitetaan vasta ovella, kun ihmiset ovat päässeet jonottamaan sisään. Osa, jotka ovat pitäneet klubista, varmasti maksavat lipun ihan mielellään. Osa porukasta kääntyy ovella eikä näinollen maksa, koska ovat tottuneet saamaan lipun ilmaiseksi. Opiskelijana toisaalta ymmärrän myös jälkimmäistä porukkaa.

Vertailukohta ei kuitenkaan siinä mielessä ole ihan petävä, sillä ilmaisia klubeja järjestävät ainakin Suomessa yhdistykset, joiden ansaintalogiikka on erilainen kuin Spotifyn tai muun vastaavan kaltaisella yrityksellä.

Kieltämättä Spotifyn esiintuleminen oli aika mahtipontinen: houkutellaan näennäisesti ilmaisen palvelun kimppuun ihmisiä. Mikä onkaan sen parempi tutustua johonkin uuteen palveluun/tuotteeseen? Luulenkin, että tämä on ollut Spotifylta ihan tietoista: sen ymmärtää lapsikin, että eihän tuokaan palvelu pyöri pyhällä hengellä. Kyllä ne ihmiset, joka ovat pitäneet palvelusta ja alkaneet käyttämään sitä urakalla, varmasti maksavat siitä sen 5-10 euroa kuukaudessa (riippuen siitä, mikä versio on kyseessä). Itsekin olen harkinnut sijoittamista: viisi euroa on esimerkiksi halvempi kuin moni tarjouslevy. Sillä saa satojen tuhansien kappaleiden pankin, rajatonta kuuntelua. Warettaa ei kannata eikä tarvitse (ei sillä, että sitä muutenkaan kannattaisin).

Kuulostaa liian hyvältä? Niinpä. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Spotifyn kolikon toinen puoli on kuitenkin etupäässä artistien saama tekijänoikeuskorvaus. Se on hurjat 0,00257143 senttiä per kuuntelukerta (http://www.dalademokraten.se/Templates/pages/news.aspx?id=94340&epslanguage=sv)! Ei tarvitse pelätä, että artisti pääsisi elämään herroiksi. Mokomatkin kuppaajat. Toisaalta Spotify tarjoaa ilmaista markkinointia sellaisille yhtyeille, joiden olisi sitä vaikea tavoittaa. Mutta miten se lasketaan?

En kannata nettipiratismia, mutta en tuomitsekaan nuoria, jotka laittoivat jakoon materiaalia. Siinä mielessä olenkin samoilla linjoilla Jukka Relanderin kanssa (http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59228-piratismi-oikeus-ja-kohtuus). Olen myös samoilla linjoilla Relandern kanssa siitä, että nykyinen ansaintalogiikka on muutettava. Spotifyn korvaukset eivät ole kohtuullisia. Tekijänoikeusjärjestöt liioittelevat summia ja ovat niiden kanssa kohtuuttomia. Missä menee kultainen keskitie?

Yritän tiivistää sekavat ajatukseni tähän loppuun: ansaintalogiikka on muutettava nettimusiikin suhteen. Spotifyn korvaukset eivät ole kohtuullisia, ainakaan artistin näkökulmasta. Tietenkin heidänkin elantonsa muodostuu paljon muustakin, mutta silti tuon kaltainen korvaus on naurettava.

Relander esitti kysymyksen, joka on todella vaikea ratkottavaksi. Ei ihme, että hänelläkään ei ole siihen ratkaisumallia.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Apokalyptiset ajat

Tekstin otsikko viittaa kaverini Facebook-statukseen, jossa hän toteaa muiden kavereiden seinäjulkaisujen perusteella elävänsä apokalyptisia aikoja. Sen tietysti huomaa jo siitä, mihin ryhmiin ihmisen liittyvät. Mainittakoon esim. "EI perussuomalaiselle Suomelle" (johon itsekin kuuluin n. 30 min, kunnes tajusin olevani aika lapsellinen) tai "Minun Suomeni on kansainvälinen". Tosin nämä ryhmät olivat olemassa jo ennen vaalivalvojaisia, mutta niiden jäsenmäärät kasvoivat huomattavasti tulosten jälkeen. Olihan se (vaalivalvojaiset) tietysti masentavaa katsottavaa, mutta naurettavan suuren kohun persujen nousu kuitenkin sai aikaan. Ottaen huomioon, että radikaalisti asiat eivät tule muuttumaan. Oikeastaan toivon persuille paljon hallituspaikkoja, jotta saadaan takapenkin huutelijat oikeasti vastaamaan asioista.

Hauskinta asiassa on kuitenkin se, että jotku sanoivat heräävänsä "perussuomalaisesta Suomesta". Voin kertoa teille: te olette eläneet kokoajan siinä. Nyt ne ihmiset vaan menivät äänestyskopille.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Äänestys - check

Noin, tein sen ennakkoon. Ei tarvitse käydä varsinaisena äänestyspäivänä. Silloin voi mennä vaikka muuten vaan jonottelemaan ja kyselemään kirkkoveneen tai Aku Ankan numeroa.

Eipä noita vaalitenttejäkään jaksa enää katsella. Suurten puolueiden argumentoinnista tulee mieleen lähinnä lapset, jotka ovat jääneet jonnekkin viisivuotiaan tasolle.

Kysynpä vaan: mistä hyvästä jollekkin suurelle puolueelle olisi pitänyt antaa äänensä? Ei jaksa kuunnella sitä jankutusta seuraavaa neljää vuotta. Vaikka niin sitä varmaan kuitenkin joutuu...

torstai 31. maaliskuuta 2011

Guggenheimin rahoitus?

Helsinkiin ollaan tuomassa Guggenheim-museota.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Helsinki+saattaa+saada+Guggenheimin/1135263127384
http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2011/01/29/helsinki-avasi-piikin-guggenheimille/20111393/12


Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajunen sanoo museosta:
"Museolla olisi Helsingille suuri merkitys. Toteutuessaan se edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Helsinki saisi kuvataiteesta nostetta ja kansainvälistä näkyvyyttä. Bilbaon museolla on ollut huomattava merkitys kaupungin taloudelle ja kehitykselle."

En tiedä, mistä Pajunen on saanut sellaista tietoa, että museo edistäisi nimenomaan suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Nopealla etsinnällä löysin Guggenheimin kokoelmista seuraavaa tietoa:

"Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kokoelmaa on kartuttanut lahjoitukset Robert Mapplethorpe säätiöltä, Bohen säätiöltä, sekä Berliinin Deutsche Bankin yhteistyössä Guggenheimin kanssa tehty nykytaiteen komissioiden sarja ja niistä erillään oleva Guggenheim Bilbaon hankintaohjelma."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guggenheim-museo_(New_York) (myönnetään, halpamainen lähde.)

En ole kovin perehtynyt kokoelmien sisältöön, mutta epäilen, että ylempänä mainituissa kokoelmissa ei ole esillä suomalaista kuvataidetta (jos jollakulla toisella on enemmän tietoa, niin antaa kuulua). Siinä Pajunen on oikeassa, että Guggenheimista Helsinki voisi (korvattu saisi -sanalla) saada kansainvälistä näkyvyyttä. Se, että tuoko Guggenheim sitä nimenomaan Suomelle, on ihan toinen kysymys. Toivottavasti esiselvitys vastaa edes jollain muotoa tähän kysymykseen.

Esiselvitys tulee maksamaan kaksi miljoonaa euroa. Siis pelkkä esiselvitys. Taloustieteen professori Beatriz Plaza toteaakin selvityksestä:

"Voisitte tehdä vertailevan tutkimuksen Suomessa ja katsoa ovatko tulokset samat, kuin newyorkilaisten tekemässä selvityksessä, Plaza ehdottaa."http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2011/01/1262875/professori-guggenheim-museo-maksaa-itsensa-takaisin-nopeasti

Mikäli Guggenheim-museo on tulossa Suomeen, niin suuri vääryys olisi jättää rahoitus pelkästään Helsingin kaupungin ja kahden säätiön varaan. Ensinnäkin se tulisi helsinkiläisille todella kalliiksi ja toiseksi, taide pitää siirtää yhä enemmän vapaiden markkinoiden piiriin. Tämä tapaus haiskahtaa vanhalta sponsorointikäsitykseltä eli siltä, että sponsorointi on vastikkeetonta tukea. Mitä aitoa yhteistyötä tämä synnyttäisi? Olisihan se outoa ajatella, että säätiön omistaman museon (jonka oma rahoitus koostuu mm. yritysten rahoituksesta), rahoitus koostuisi lähestulkoon pelkästään julkisesta rahasta. Tähän kohtaan voisi luova talous puuttua peliin.

Niin, missä ovat suomalaiset yritykset? En nyt puhu pelkästään HOK:ista tai HS:stä (ihan kuin muita taidetta tukevia yrityksiä Suomessa ei olisi), vaan myös pk-yrityksistä. Niitähän Suomen yritykset enimmäkseen ovat ja niiden tässä tukemassa pitäisi olla. Pienistä virroista tunnetusti muodostuu suurempi joki. Lisäksi taiteen siirtäminen vapaille markkinoille vaan viivästyisi entisestään.

Suomessa riskirahoitus kulttuuriin on muutenkin aivan liian pientä. Ja Lisäksi suomalaisten yritysten tukemana Guggenheim, Pajusen sanoin: "edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa." Silloin olisi mahdollisuus vaikuttaa suomalaisen taiteen vientiin ja Suomi pääsisi paremmin kansainväliselle kartalle. Tässä kontekstissa ymmärtäisin Pajusen näkemyksen huomattavasti paremmin.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Improvisaatiomusiikki vie mukanaan

Olen erittäin innostunut improvisaatiomusiikista. Asiaa ei tietenkään helpota yhtään se, että olen muutenkin avantgardemusiikkiin taipuvainen ihminen. Alkuvuodesta ajattelin luvata itselleni kuunnella koko vuoden ainoastaan jazzia ja modernia klassista musiikkia. Tajusin kuitenkin, että tehtävä on mahdoton. Mielenterveys sortuisi lopullisesti. Jokatapauksessa olen kuunnellut paljon 1950- ja 1960-luvun jazzia sekä modernia klassista musiikkia.

Eilinen Martin Küchenin ja Taco Bellsin keikka Jyväskylän Popparissa oli kaikessa yllätyksellisyydessään jotain aivan mahtavaa: lasi saksofonin sisässä tai kaksi puhallinsoitinta suussa sai aikaan mielenkiintoisen kakofonisen tanssin. Vaikka free jazz saattaa tottumattoman korvaan kuulostaa pelkältä vinkunalta tai käsittämättömältä melulta, juuri se tekee minusta musiikista kantavaa ja tietyllä tavalla harmonista. Ja mielenkiintoista. Soittajien foneista lentää räkä ja ohimoilta valuu hiki, kun puristetaan nuotteja soittimien kätköistä. Ei ehkä ole musiikkia helpoimmasta päästä, mutta ei mahdotonta ymmärtää. Albert Aylerkin sanoi aikoinaan, että (länsimaalaiset) ihmiset eivät ole vielä valmiita hänen musiikkiinsa. Hänen musiikkinsa ei yksinkertaisesti sopinut länsimaalaiseen käsitykseen musiikista. Sitä pidettiin aivan käsittämättömänä. Elettiin 1960-lukua.

Vaikka Aylerin ajoista on kauan aikaa, niin minusta aika ei vieläkään ole kovin suuresti muuttunut. Tottakai free jazzilla on edelleen omat kannattajansa ja rock-musiikkikin on omaksunut vuosikymmenien saatossa free jazzin piirteitä. Mutta silti sitä pidetään vaikeana musiikkina, mikäli tarkastellaan konserteissa käyvien ihmisten määrää. Eilinen konsertti ei nimittäin vetänyt kuin maksimissaan 30 henkeä. Tosin, keikkapaikkakaan ei ole järin suuri. Ja leveyspiireilläkin saattaa olla vaikutusta, sillä esim. Tampere Jazz Happening on hyvin toimiva ja pärjäävä festivaali.

Länsimaalainen ihminen ei ole vieläkään valmis ottamaan free jazzin ilosanomaa vastaan, kuin pienissä palasissa. Aikaa on kuitenkin kulunut jo 50 vuotta, kun Ornette Coleman julkaisi tyylisuunnan nimikkolevyn. Se avasi uuden polun jazz-musiikin tiellä. Tosin, samassa asemassa moderni klassinen musiikki myös on.

En nyt sano, että kaikkien tulisi kuunnella free jazzia tai modernia klassista musiikkia, mutta mielen avartaminen musiikille pitäisi olla jokaisella, joka musiikkia kuuntelee.

Mikäli joku muukin haluaa avartaa omaa musiikillista horisonttiaan, tässä tapauksessa bebpop jazzin muodossa, niin suosittelen tutustumaan Blue Note -levymerkin 1950- ja 1960-luvun tuotoksiin. Esim. John Coltranen Blue Train on hyvä lähtökohta tutustumiselle.
Published with Blogger-droid v1.6.7

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kunpa voisi unohtaa

Vaalit ne vaan tihenevät ja kaikki ne perussuomalaisista puhuvat. Puolueena en jaksa perustaa, mutta ihmettelen sitä, miksi ärhäkästi persuja vastustavat henkilöt haluavat heille suuren äänivyöryn? No, miten ihmeessä tämä on mahdollista? Antakaa, kun selitän hieman.

Voisin mainita esimerkkinä Marko Ahosen kolumnin aiheesta: http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/persut-ihan-pihalla/651792. Sinällään osuva teksti sortuu siihen ansaan, mihin koko media: mitä enemmän nostavat persuja esiin, sitä enemmän ääniä heruu.

Ainut asia, missä media onnistui, oli paljastus Timo Soinin ilmasto-ohjelmasta:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yle-perussuomalaisten-ilmasto-ohjelma-metalliliitolta/642875.

Kulttuuripiireissä persujen kulttuuriohjelma aiheutti suurta närkästystä. Harva osaa asiasta keskustella yhtä rauhallisesti, kuin Timo Hännikäinen: http://timohannikainen.blogspot.com/2011/03/jaita-hattuun-kulttuuripolitiikassa.html. Yleensä on heiluteltu natsikorttia, uhkailtu kirjarovioita ja muuta vastaavaa. Ei tässä nyt niin vakavasta asiasta sentään ole kyse. Pelottavana sen sijaan pidän ajatusta poliitikosta päättämässä taiteen rahoituksesta: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/1135264271754?ref=lk_hs_ku_1.

Ehkä kaikki, jotka osallistuvat parjaukseen, haluavat oikeasti persut istumaan Arkadianmäelle? Annankin vinkin: lopettaakaa parjaaminen, niin media ei kiinnitä huomiota ja kaikki unohtavat puolueen ennen vaaleja.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Historia ei toista itseään

Viime aikoina olen alkanut taas kiinnostumaan historiasta. Erityisesti toinen maailmansota on kiinnostava aihe.

Olen pitänyt historiaa tähän mennessä poliittisena välineenä. On kirjoitettu analyyttisiäkin teoksia, mutta ne ovat yleensä rajoittuneet yhden näkökulman näkemykseen. Silloin lukijalle jää jotenkin petetty olo. Tuli lähdettyä matkalle, mutta juna jäikin matkan puoliväliin. Voisi sanoa, että ilman uusia näkökulmia historia toistaa itseään.

Onneksi Antony Beevor tekee tähän poikkeuksen. Stalingrad -teosta varten on kerätty aineistoa sekä Saksan että Venäjän puolelta. Kokonaiskuva on siis aika täysipainoinen.

Toinen on joitakin aikoja sitten esitetty suomalais-venäläinen dokumentti talvisodasta (jos nimen muistaa, voi myös vinkata). Vaikka se oli pintapuoleinen raapaisu aiheeseen, näkökulmia oli kaksi (jos joku tietää aiheesta vastaavaa, kahden näkökulman teosta, sopii vinkata).

Uusien näkökulmien tuominen on kuin laittaisi pysähtyneen pyörän takaisin pyörimään. Ja näin historia ei toista itseään.
Published with Blogger-droid v1.6.7

tiistai 25. tammikuuta 2011

Pennut ja muut elävät olennot

Silminnäkijän dokumentin Pentutehtaat kerkiää katsomaan 23.2. asti: http://areena.yle.fi/video/1638706. Ohjelma herätti ajatuksia moniin suuntiin, joten sitä voi ehkäpä suositella katsomaan.

Pidän ensinnäkin vääryytenä, että pentutehtaissa pennut joutuvat elämään erittäin huonoissa oloissa ja saamaan kohtelua, jota eivät todellakaan ansaitse. Sellaista ei saa käydä ihmiselle eikä eläimelle. Kärismys on aina kärsimys, kaikille tunteville olennoille.

Ohjelman jälkeen vilkaisin keskustelua, jota on käyty Atuubissa: http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20012462. Siellä syyllistettiin kivakasti virolaisia tehtailijoita. Muutama kommentti kuitenkin paljasti olennaisimman: syy on tietenkin ostajan. Tässä on kyse vastarinnasta. Ei saa alistua ostamaan pentutehtailijan koiria. Se on syy antaa jatkaa tehtailua. Lain säätäminen on mahdotonta, mutta kuluttajilla on vielä tahto vaikuttaa asiaan. Ei siis pidä ostaa pentua, jos emo ei ole paikalla. Mutta tietenkin ohjelman tekijät ostivat. Eli siis kannattavat "bisnestä". Mikä moraliteettinen hyöty tässä oli? Ne vietiin kuulemma turvakotiin. Luulenpa, että nekin koirat ovat jonkun tietämättömästi rikollisen ihmisen kotona leikkimässä vinkuleluilla.

Eläinoikeusasiat ovat saaneet absurdin sävyn keskusteluissa. Toisaalta ihmiset vauhkoavat kovasti eläintenoikeuksista, kun koiraa, kissaa tai muuta söpöä eläintä kohdellaan huonosti. Missä kohti vedetään raja eläinsuojelulaissa? Se koskee koiraa, mutta ei sikaa. Millä perusteella? Koira on eteläkorealainen kansallisherkku ja sika länsimaalaisen kulutuksen sekä mässäilyn symboli. Siis ravinto ei oikein kelpaa perusteluksi. Koira on söpö, mutta sika on ruma. No, eipä tämäkään koirarotu silmiä hivele: http://www.anypup.com/classifieds/breed_page_images/FilaBrasileiro-BasinFila.JPG. Tähän tekopyhyyteen Virpi Salmi tarttuu osuvasti kolumnissaan: http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Koiraihmiset+tulkaa+järkiinne/1135259784399. Eli pihviä naamaan ja toivotaan kuolemaa koirien kiduttajille, kuten Facebookissa. Eiköstä niin?

Jos olet eläinoikeusihminen, ole aidosti! Taistele kaikkien, varsinkin tuotantoeläinten oikeuksien puolesta! Eläimet eivät puhu, mutta on niillä tunteet. Sekä rumilla, että söpöillä.

torstai 20. tammikuuta 2011

Puhun, vaikka ette haluaisikaan

Hävyttömän kauan mennyt uuden tekstin kirjoittamiseen. Kynä on tylsä, pää on tyhjä ja konekin hajosi. Mutta nyt on kynä teroitettu, päässä on enemmän tavaraa ja toimiva konekin on. Kun kerran vuosikin on vaihtunut, niin voi jatkaa taas kirjoittamista.

Olen innostunut uusista blogeista. Mukava lukea ja samalla todeta, että fiksujakin ihmisiä on olemassa. Kuten minä tai Timo Hännikäinen. Persoonia, ihmisiä mielipiteiteineen. Toki ihmisillä on mielipiteitä, mutta se on lähinnä päännyökyttelyä ja mielistelyä. Varsinkin ärsyttävä cityhumanismi, jota pidetään maailmanparantamiskeinona.

Humanismin ideologiassa on se vika, että siinä lähtökohtaisesti pidetään ihmistä kaikkein ylimpänä ja kaikki muut seikat mitätöidään. En voi sen vuoksi olla humanisti. Vegetaristi ei voi olla humanisti (ainakaan jos on eettisistä syistä). Minulle vegetarismi on kieltäytymistä ja taistelua. Lisäksi se on välittämistä. Humanismi on egoismia parhaimmasta päästä: tee mitä tahdot, kunhan et ihmistä tapa tai aiheuta kärsimystä. Eläimille sen voi tehdä, koska ne ovat luotu riistettäviksi. Niiden kidutus on oikeutettua. Paitsi ei tietenkään kotieläinten. Sikoja saa kurmuuttaa, kunhan jättää koirat rauhaan.

Veljet ja sisaret, olen puhunut.
Published with Blogger-droid v1.6.7

tiistai 9. marraskuuta 2010

Epävarmuuden aika 2011

Ensi vuonna koittaa se tapahtuma, mikä toistuu aina neljän vuoden välein: eduskuntavaalit. Tällä kertaa kyseessä vuosikerta 2011.

Lyhyt pohjustus: olen aina äänestänyt valtakunnallisissa vaaleissa siitä lähtien, kun olen äänioikeuden saanut. Nyt olen oikeasti alkanut miettimään ennemmin perusteluja itselleni: miksi ihmeessä äänestäisin?

Puoluepoliitiikka on Suomessa haudattu, demokratiaa ei ole, ei ole samalla tavalla tai edes sinne päin ajattelevaa ehdokasta ja maailmanloppu tulee kuitenkin. Poliikassa pärjää muutenkin vain, jos on hyvä retoriikassa.

Joku typerämpi varmaan tulkitsee tämän Persujen kannatukseksi. Mutta EI. Puoluepolitiikka on haudattu, varsinkin populismin osalta (ei se oikeastaan koskaan ole nostanut elon merkkejä). Heillä(kään) ei ole yhtään sopivaa ehdokasta. Eräs ehdokas taannoin sai keskustelua aikaan, mutta sekin vain ja ainoastaan yhden asian tiimoilta. Se siitä.

Vihreiden linjanvedot poikkeavat esim. paljon Koijärvi-liikkeen ajoista. Ei ole pääarvot enää ympäristössä ja luonnonsuojelussa. Menee melkein samaan kastiin Kokoomuksen kanssa: kivaa kaikille. Tai ennemminkin kivaa kaikille muille, paitsi oman maan kansalaisille.

En jaksa enää. Olen turhautunut.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Ärsyttävä mainos, toimii!

Pyydän näin alkuun anteeksi, että takerrun asiaan, joka ei ole yhtään hauska. Se voi olla, että jää loppuviikon uutiset lukematta.

Hartwall on siis saanut huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta:

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=41440:hartwallille-huomautus-homoja-syrjivaestae-lonkeromainoksesta&catid=32:talous&Itemid=5
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101140105&ext=rss
http://www.nelonen.fi/uutiset/talous/hartwallin-lonkeromainos-syrji-homoja

Neuvosto on kuulemma saanut yksityisiltä henkilöiltä yhteydenottoja mainoksen loukkaavuudesta. Pistää vähän mietityttämään: moniko näistä henkilöistä on homoseksuaali? Loukkaako se kenties homoseksuaaleja ja ruotsalaisia? Ymmärrän, mainos voi loukata ihmisiä. Mainoksen tarkoitus kun on käsittääkseni herättää tunteita. Missään ei vaan ole sanottu, että kyseinen hahmo olisi homoseksuaali tai ruotsalainen. Se, että Suomessa puhuu ruotsia, voi yhtä hyvin olla kansalaisuudeltaan suomalainen. Taitaa se ruotsi olla Suomen toinen virallinen kieli (vieläkin)...

Mainoksessa esiintyy Kjartan -niminen hahmo, joka on norjalaisen stand-up koomikko Kristian Valenin luoma suosittu hahmo (Norjassa). Minusta on myös kamalaa, jos yrittää tehdä jotain hauskaa. Stand-up on muutenkin niin hirveää: yritetään viihdyttää ja hauskuuttaa ihmisiä. Voisi huomauttaa seuraavan kerran koomikolle, että et saa olla niin hauska.

Itse en pidä mainoksesta, mutta se ei tarkoita etteikö se olisi hyvä. Minusta se on lähinnä ärsyttävä. Se siis herättää tunteita eli on toimiva, kuten hyvä mainos yleensä. En ajattele, että se on loukkaava eikä edes kerro mitään ruotsalaisista saatikka homoista. Mutta nyt sitten tiedän senkin: mainos siis pilkkaa homoseksuaaleja ja ruotsalaisia.

Henkilöt, jotka kanteita ovat lähettäneet, ovat osittain aivan varmasti Voiman lukijoita. Toimittaja veti natsikortin jutussa, että varmasti saa huomiota:
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2010/lokakuu/hartwallin-homo-hurri.
Eräällä Suomen suurimalla "keskustelufoorumilla" (en anna anteeksi itselleni, että sinne eksyin) julistettiin kanteen lähettämisestä. Olikohan lukenut Voimaa?

Te, jotka kantelitte mainoksesta, viekää juttu syyteharkintaan. Se ei ole saanut vielä tarpeeksi huomiota.
Te, jotka pitivät mainoksesta, voitte jatkaa nauttimasta linkin kautta.
http://www.youtube.com/watch?v=ThKXPVq6Cj8

tiistai 19. lokakuuta 2010

"Homot voisi kieltää"

Kaikki varmaan tietävät otsikon perusteella, mistä on kyse. Yle lähetti tässä menneenä ajankohtana keskustelupätkän homoista: http://areena.yle.fi/video/1354542
. Tämän seurauksena alkoi "kirkostaeroamisbuumi", joka jatkuu edelleen: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2265001.

Itseäni asia ei sinäänsä liikuta, koska olen tehnyt viisaan valinnan jo aiemmin ja eronnut kyseisestä instituutiosta ajat sitten. En halua, että rahojani käytetään sellaiseen asiaan, johon en usko. En kuitenkaan sano, että kaikkien kuuluisi tehdä kuten minä. Se on jokaisen oma asia, mitä haluaa tukea ja uskoa.

Mutta, itse asiaan. Kirkolla on siis oikeus ilmaista mielipiteensä. Toisaalta, jos mielipide vaikuttaa lainsäädäntöön niin se jarruttaa yhteiskunnallista kehitystä.

Minulla olisikin ehdotus lainsäätäjille ja kirkolle: kieltäkää homot. Olisi säästytty kaikista eroamisista ja kirjoitteluista.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Tuetaan kiduttajia!

No niin, taas on turkistarhauskekustelussa yksi argumentti tarhuksen puolesta vähemmän. Nimittäin se, että "jos turkistarhaus lopetettaisiin Suomessa, turkikset tuotaisiin ulkomailta". No, ensinnäkin turkiksia tuodaan jo ulkomailta (esim. Kiina ja Venäjä). Toiseksi, tämän uutisen jälkeen tarvitsee tuoda entistä vähemmän.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/sadat_turkistuottajat_laajentavat_tuotantoa_1995042.html

Millään ei ole mitään väliä. Rahaa sataa tarhaajille kuin saavista ja eläinten olojen parantamisen eteen ei tehdä mitään. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010076949&ext=rss&request_ahaa_info=true

On turhaa ruveta aukomaan häkkejä ja päästämää eläimiä vapauteen, sillä luonnonmukainen eläinkanta kärsii. Parempi avata kiltisti lompakko ja tukea kiduttajia!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Taide kuuluu niille, kenelle se kuuluu

Tässä olen viime aikoina miettinyt taiteen etiikkaa ja estetiikkaa. Mieleen on noussut kysymys, joka on oleellinen taiteen luonteen kannalta: miksi pitää "yksinkertaistaa" jotain taidemuotoa "kansanläheisemmäksi"?

Esimerkkinä yksinkertaistamisesta voisi sanoa kansanmusikaalit. Jo sanana kansanmusikaali on outo: miksi muut musikaalit eivät voi olla "kansanmusikaaleja", vaan niitä pitää erikseen tehdä? Miten Kolmen pennin ooppera eroaa Ulvovasta Mylläristä?

Oma käsitykseni kansanmusiikalista on, että se on helposti lähestyttävää ja näin ollen "kevyttä" (joku voi korjata, jos olen mukamas väärässä). Tuntuu, että niitä tehdään ihmisille, jotka eivät teatterissa koskaan käy. Jos tämä houkuttaa teatteriin uusia kävijöitä, niin hyvä. Jos taas on tarkoitus tehdä teattereista keskuksia, jonne mennään kuin kesäteatteriin, niin kannattaa varmaan unohtaa.

Taloudellisesti kansanmusiikaalit ovat kannattavia teatterille:
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/01/kansanmusikaali_kaupunginteatterin_kassamagneetti_1349569.html.
Siinä mielessä ne ovat kannattavia ja sen takia niitä tietenkin tehdään. Sen takia muutkin teatterit ottavat niitä ohjelmistoihinsa:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kuopion+teatteri+kantaesitt%C3%A4%C3%A4+kansanmusikaalin/1135259425757. Eli niissä sinäänsä ei ole mitään väärää.

Taiteen yksinkertaistaminen tai sen muokkaaminen "kansantajuisemmaksi" on jotain vulgaaria ja taiteen luonteen vastaista. Miksi joitakin teoksia pitäisi tehdä ymmärrettäväksi muille, jos ne ovat liian vaikeita? Jos joku yksilö on niin tyhmä, että ei tajua, niin miksi se pitäisi hänelle selittää? Hän, joka ymmärtää, on onnekas. Joka taas ei, hänelle ei pidäkään tehdä selväksi. Pitää seurata vain sellaista taidetta, jota ymmärtää.

Yleisöä ei suinkaan pidä päästää helpolla, vaan yleisöstä pitää tulla kriitikoita. Heidän pitää kaivaa olennainen teoksesta ja tulkita itse sitä. Heidän kuuluu ajatella. Yleisölle ei pidä antaa valmiita vastauksia. Yleisö ei ole tyhmä. Tekijöiden eikä kenenkään muunkaan pidä aliarvioida yleisöä. Yleisö on taiteen tärkein tekijä.

Kuvitellaanpa, että kaikki vähänkin "vaikeampi" musiikki pitäisi yksinkertaistaa, että kaikki tyhmemmätkin ymmärtäisivät. Miten kävisi progressiivisen rockin? Entä jazz-musiikin? Tai klassisen musiikin? Näiden kuuntelijat eivät edes ole elitistejä (ainakaan kaikki), joten senkin takia olisi järjetöntä tehdä mitään turhia muutoksia. Tai vaikka olisivatkin, niin elitistit ainakin ymmärtävät aina kyseessä olevaa taidemuotoa, eivät ala automaattisesti toistamaan "en ymmärrä, liian vaikeaa, ei kiinnosta" -tyyppistä hoentaa.

Taide kuuluu niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Jotka eivät ole, heidän ei tarvitsekaan olla.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Taiteen arvo

Olen tässä viime päivinä miettinyt taiteen arvoa, joka lähti lukemalla Purnun graffititapahtuman (jota olin mukana järjestämässä) uutisoinnin kommenteista:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/onko-graffiti-tohrya-vai-taidetta-sita-voi-arvioida-taidekeskus-purnussa/180780.

Sääntö numero yksi: älä koskaan lue uutisten kommmentteja, se pistää harvoin ajattelemaan. Nyt on se harvinainen kerta.

Mietitään vaikka graffiteja: ovatko ne taidetta? Jos eivät, miksi kuvataide ei olisi? Tai veistokset tai vaikkapa grafiikka? Miksi ei olisi? Niissä on värejä, kuvia ja tekstiä. Ne herättävät tuntemuksia, elämyksiä ja kokemuksia. Eivät siis eroa kuvataiteesta juurikaan, paikka voi olla vaan eri.

Ehkä se saattaakin ärsyttää jotain ihmistä, jos joku kirjoittaa jotain sillan alle, kun "se ei lähde penteleekkään se maali pois". Miksi sen pitäisi lähteä pois? Koska se on ilman lupaa sinne maalattu? Se ei ole sovinnainen ja ei miellytä kaikkia? Jälkimmäinen on huomattavasti luonnollisempi selitys.

Jos jokin taidemuoto tai tyyli ei miellytä tiettyä määrää ihmisiä, niin ei se tarkoita silloin sitä, että se ei ole taidetta. Taide ei ole demokratiaa. Taide ei ole sovinnaisuutta. Taide ei ole tärkeää kuin taiteen itsensä ja olemassaolonsa vuoksi.

Se ei siis haittaa, jos joku kukkahattutäti ei satu pitämään graffiteista purkutuomion saaneen talon seinässä. Hän voi olla pitämättä siitä, mutta se ei vähennä taiteen arvoa. Se on silti taidetta.

Minua inhottaa tuollainen ajattelu. Joillekkin taide edustaa hyvinvointia tai sovinnaisuutta. Ensimmäistä taide voi myös olla, mutta jälkimmäistä ei missään tapauksessa. Sovinnaisuus on taiteen kuolema.

Siinä vaiheessa, kun taidetta tehdään ainoastaan hyvinvoinnin tai vaikka sovinnaisuuden vuoksi, on taide kuollut. Silloin ei ole enää minuakaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kesä on tullut

Kevät ja alkukesä on ollut hienojen työläisten poismenojen aikaa. Ensin meni Ronnie James Dio ja sen jälkeen Dennis Hopper. Kummatkin ehtivät onneksi tehdä hienon uran. Molemmat myös sairastivat syöpää, johon lopulta menehtyivät. Rauha heille.

Asia on siinä mielessä omakohtainen, että olen itsekin ollut syöpäpotilaan läheisenä. Se ei ole kovin helppoa, varsinkaan viimeisinä elinpäivinä. Sen tuskan pystyy aistimaan siinä sairaalan sängyssä. On erittäin surullista, mutta toisaalta helpottavaa, että viimeinkin pääsee kärsimyksistä. Ikuiseen rauhaan.

Sen lisäksi, että olen syöpäpotilaan läheinen, tunnen myös henkilön, joka on selvinnyt tästä sairaudesta. Olen pitänyt sitä jonkin sortin ihmeenä, vaikka en uskonnollinen ihminen olekaan. Suuri sattuma on varmasti ollut myös pelissä. Tämä henkilö on nyt elämänsä kunnossa, eikä syövästä ole tietoakaan. Olen hänen puolestaan erittäin onnellinen.

Itse en halua tuskallista kuolemaa, mutta sille ei mahda mitään, jos sattuma ohjaa.

Haluan toivottaa kaikille aurinkoista kesää, sillä se on tullut. Nauttikaa ja voikaa hyvin.