tiistai 26. huhtikuuta 2011

Apokalyptiset ajat

Tekstin otsikko viittaa kaverini Facebook-statukseen, jossa hän toteaa muiden kavereiden seinäjulkaisujen perusteella elävänsä apokalyptisia aikoja. Sen tietysti huomaa jo siitä, mihin ryhmiin ihmisen liittyvät. Mainittakoon esim. "EI perussuomalaiselle Suomelle" (johon itsekin kuuluin n. 30 min, kunnes tajusin olevani aika lapsellinen) tai "Minun Suomeni on kansainvälinen". Tosin nämä ryhmät olivat olemassa jo ennen vaalivalvojaisia, mutta niiden jäsenmäärät kasvoivat huomattavasti tulosten jälkeen. Olihan se (vaalivalvojaiset) tietysti masentavaa katsottavaa, mutta naurettavan suuren kohun persujen nousu kuitenkin sai aikaan. Ottaen huomioon, että radikaalisti asiat eivät tule muuttumaan. Oikeastaan toivon persuille paljon hallituspaikkoja, jotta saadaan takapenkin huutelijat oikeasti vastaamaan asioista.

Hauskinta asiassa on kuitenkin se, että jotku sanoivat heräävänsä "perussuomalaisesta Suomesta". Voin kertoa teille: te olette eläneet kokoajan siinä. Nyt ne ihmiset vaan menivät äänestyskopille.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Äänestys - check

Noin, tein sen ennakkoon. Ei tarvitse käydä varsinaisena äänestyspäivänä. Silloin voi mennä vaikka muuten vaan jonottelemaan ja kyselemään kirkkoveneen tai Aku Ankan numeroa.

Eipä noita vaalitenttejäkään jaksa enää katsella. Suurten puolueiden argumentoinnista tulee mieleen lähinnä lapset, jotka ovat jääneet jonnekkin viisivuotiaan tasolle.

Kysynpä vaan: mistä hyvästä jollekkin suurelle puolueelle olisi pitänyt antaa äänensä? Ei jaksa kuunnella sitä jankutusta seuraavaa neljää vuotta. Vaikka niin sitä varmaan kuitenkin joutuu...