tiistai 9. marraskuuta 2010

Epävarmuuden aika 2011

Ensi vuonna koittaa se tapahtuma, mikä toistuu aina neljän vuoden välein: eduskuntavaalit. Tällä kertaa kyseessä vuosikerta 2011.

Lyhyt pohjustus: olen aina äänestänyt valtakunnallisissa vaaleissa siitä lähtien, kun olen äänioikeuden saanut. Nyt olen oikeasti alkanut miettimään ennemmin perusteluja itselleni: miksi ihmeessä äänestäisin?

Puoluepoliitiikka on Suomessa haudattu, demokratiaa ei ole, ei ole samalla tavalla tai edes sinne päin ajattelevaa ehdokasta ja maailmanloppu tulee kuitenkin. Poliikassa pärjää muutenkin vain, jos on hyvä retoriikassa.

Joku typerämpi varmaan tulkitsee tämän Persujen kannatukseksi. Mutta EI. Puoluepolitiikka on haudattu, varsinkin populismin osalta (ei se oikeastaan koskaan ole nostanut elon merkkejä). Heillä(kään) ei ole yhtään sopivaa ehdokasta. Eräs ehdokas taannoin sai keskustelua aikaan, mutta sekin vain ja ainoastaan yhden asian tiimoilta. Se siitä.

Vihreiden linjanvedot poikkeavat esim. paljon Koijärvi-liikkeen ajoista. Ei ole pääarvot enää ympäristössä ja luonnonsuojelussa. Menee melkein samaan kastiin Kokoomuksen kanssa: kivaa kaikille. Tai ennemminkin kivaa kaikille muille, paitsi oman maan kansalaisille.

En jaksa enää. Olen turhautunut.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Ärsyttävä mainos, toimii!

Pyydän näin alkuun anteeksi, että takerrun asiaan, joka ei ole yhtään hauska. Se voi olla, että jää loppuviikon uutiset lukematta.

Hartwall on siis saanut huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta:

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=41440:hartwallille-huomautus-homoja-syrjivaestae-lonkeromainoksesta&catid=32:talous&Itemid=5
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101140105&ext=rss
http://www.nelonen.fi/uutiset/talous/hartwallin-lonkeromainos-syrji-homoja

Neuvosto on kuulemma saanut yksityisiltä henkilöiltä yhteydenottoja mainoksen loukkaavuudesta. Pistää vähän mietityttämään: moniko näistä henkilöistä on homoseksuaali? Loukkaako se kenties homoseksuaaleja ja ruotsalaisia? Ymmärrän, mainos voi loukata ihmisiä. Mainoksen tarkoitus kun on käsittääkseni herättää tunteita. Missään ei vaan ole sanottu, että kyseinen hahmo olisi homoseksuaali tai ruotsalainen. Se, että Suomessa puhuu ruotsia, voi yhtä hyvin olla kansalaisuudeltaan suomalainen. Taitaa se ruotsi olla Suomen toinen virallinen kieli (vieläkin)...

Mainoksessa esiintyy Kjartan -niminen hahmo, joka on norjalaisen stand-up koomikko Kristian Valenin luoma suosittu hahmo (Norjassa). Minusta on myös kamalaa, jos yrittää tehdä jotain hauskaa. Stand-up on muutenkin niin hirveää: yritetään viihdyttää ja hauskuuttaa ihmisiä. Voisi huomauttaa seuraavan kerran koomikolle, että et saa olla niin hauska.

Itse en pidä mainoksesta, mutta se ei tarkoita etteikö se olisi hyvä. Minusta se on lähinnä ärsyttävä. Se siis herättää tunteita eli on toimiva, kuten hyvä mainos yleensä. En ajattele, että se on loukkaava eikä edes kerro mitään ruotsalaisista saatikka homoista. Mutta nyt sitten tiedän senkin: mainos siis pilkkaa homoseksuaaleja ja ruotsalaisia.

Henkilöt, jotka kanteita ovat lähettäneet, ovat osittain aivan varmasti Voiman lukijoita. Toimittaja veti natsikortin jutussa, että varmasti saa huomiota:
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2010/lokakuu/hartwallin-homo-hurri.
Eräällä Suomen suurimalla "keskustelufoorumilla" (en anna anteeksi itselleni, että sinne eksyin) julistettiin kanteen lähettämisestä. Olikohan lukenut Voimaa?

Te, jotka kantelitte mainoksesta, viekää juttu syyteharkintaan. Se ei ole saanut vielä tarpeeksi huomiota.
Te, jotka pitivät mainoksesta, voitte jatkaa nauttimasta linkin kautta.
http://www.youtube.com/watch?v=ThKXPVq6Cj8

tiistai 19. lokakuuta 2010

"Homot voisi kieltää"

Kaikki varmaan tietävät otsikon perusteella, mistä on kyse. Yle lähetti tässä menneenä ajankohtana keskustelupätkän homoista: http://areena.yle.fi/video/1354542
. Tämän seurauksena alkoi "kirkostaeroamisbuumi", joka jatkuu edelleen: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2265001.

Itseäni asia ei sinäänsä liikuta, koska olen tehnyt viisaan valinnan jo aiemmin ja eronnut kyseisestä instituutiosta ajat sitten. En halua, että rahojani käytetään sellaiseen asiaan, johon en usko. En kuitenkaan sano, että kaikkien kuuluisi tehdä kuten minä. Se on jokaisen oma asia, mitä haluaa tukea ja uskoa.

Mutta, itse asiaan. Kirkolla on siis oikeus ilmaista mielipiteensä. Toisaalta, jos mielipide vaikuttaa lainsäädäntöön niin se jarruttaa yhteiskunnallista kehitystä.

Minulla olisikin ehdotus lainsäätäjille ja kirkolle: kieltäkää homot. Olisi säästytty kaikista eroamisista ja kirjoitteluista.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Tuetaan kiduttajia!

No niin, taas on turkistarhauskekustelussa yksi argumentti tarhuksen puolesta vähemmän. Nimittäin se, että "jos turkistarhaus lopetettaisiin Suomessa, turkikset tuotaisiin ulkomailta". No, ensinnäkin turkiksia tuodaan jo ulkomailta (esim. Kiina ja Venäjä). Toiseksi, tämän uutisen jälkeen tarvitsee tuoda entistä vähemmän.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/sadat_turkistuottajat_laajentavat_tuotantoa_1995042.html

Millään ei ole mitään väliä. Rahaa sataa tarhaajille kuin saavista ja eläinten olojen parantamisen eteen ei tehdä mitään. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010076949&ext=rss&request_ahaa_info=true

On turhaa ruveta aukomaan häkkejä ja päästämää eläimiä vapauteen, sillä luonnonmukainen eläinkanta kärsii. Parempi avata kiltisti lompakko ja tukea kiduttajia!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Taide kuuluu niille, kenelle se kuuluu

Tässä olen viime aikoina miettinyt taiteen etiikkaa ja estetiikkaa. Mieleen on noussut kysymys, joka on oleellinen taiteen luonteen kannalta: miksi pitää "yksinkertaistaa" jotain taidemuotoa "kansanläheisemmäksi"?

Esimerkkinä yksinkertaistamisesta voisi sanoa kansanmusikaalit. Jo sanana kansanmusikaali on outo: miksi muut musikaalit eivät voi olla "kansanmusikaaleja", vaan niitä pitää erikseen tehdä? Miten Kolmen pennin ooppera eroaa Ulvovasta Mylläristä?

Oma käsitykseni kansanmusiikalista on, että se on helposti lähestyttävää ja näin ollen "kevyttä" (joku voi korjata, jos olen mukamas väärässä). Tuntuu, että niitä tehdään ihmisille, jotka eivät teatterissa koskaan käy. Jos tämä houkuttaa teatteriin uusia kävijöitä, niin hyvä. Jos taas on tarkoitus tehdä teattereista keskuksia, jonne mennään kuin kesäteatteriin, niin kannattaa varmaan unohtaa.

Taloudellisesti kansanmusiikaalit ovat kannattavia teatterille:
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/01/kansanmusikaali_kaupunginteatterin_kassamagneetti_1349569.html.
Siinä mielessä ne ovat kannattavia ja sen takia niitä tietenkin tehdään. Sen takia muutkin teatterit ottavat niitä ohjelmistoihinsa:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kuopion+teatteri+kantaesitt%C3%A4%C3%A4+kansanmusikaalin/1135259425757. Eli niissä sinäänsä ei ole mitään väärää.

Taiteen yksinkertaistaminen tai sen muokkaaminen "kansantajuisemmaksi" on jotain vulgaaria ja taiteen luonteen vastaista. Miksi joitakin teoksia pitäisi tehdä ymmärrettäväksi muille, jos ne ovat liian vaikeita? Jos joku yksilö on niin tyhmä, että ei tajua, niin miksi se pitäisi hänelle selittää? Hän, joka ymmärtää, on onnekas. Joka taas ei, hänelle ei pidäkään tehdä selväksi. Pitää seurata vain sellaista taidetta, jota ymmärtää.

Yleisöä ei suinkaan pidä päästää helpolla, vaan yleisöstä pitää tulla kriitikoita. Heidän pitää kaivaa olennainen teoksesta ja tulkita itse sitä. Heidän kuuluu ajatella. Yleisölle ei pidä antaa valmiita vastauksia. Yleisö ei ole tyhmä. Tekijöiden eikä kenenkään muunkaan pidä aliarvioida yleisöä. Yleisö on taiteen tärkein tekijä.

Kuvitellaanpa, että kaikki vähänkin "vaikeampi" musiikki pitäisi yksinkertaistaa, että kaikki tyhmemmätkin ymmärtäisivät. Miten kävisi progressiivisen rockin? Entä jazz-musiikin? Tai klassisen musiikin? Näiden kuuntelijat eivät edes ole elitistejä (ainakaan kaikki), joten senkin takia olisi järjetöntä tehdä mitään turhia muutoksia. Tai vaikka olisivatkin, niin elitistit ainakin ymmärtävät aina kyseessä olevaa taidemuotoa, eivät ala automaattisesti toistamaan "en ymmärrä, liian vaikeaa, ei kiinnosta" -tyyppistä hoentaa.

Taide kuuluu niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Jotka eivät ole, heidän ei tarvitsekaan olla.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Taiteen arvo

Olen tässä viime päivinä miettinyt taiteen arvoa, joka lähti lukemalla Purnun graffititapahtuman (jota olin mukana järjestämässä) uutisoinnin kommenteista:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/onko-graffiti-tohrya-vai-taidetta-sita-voi-arvioida-taidekeskus-purnussa/180780.

Sääntö numero yksi: älä koskaan lue uutisten kommmentteja, se pistää harvoin ajattelemaan. Nyt on se harvinainen kerta.

Mietitään vaikka graffiteja: ovatko ne taidetta? Jos eivät, miksi kuvataide ei olisi? Tai veistokset tai vaikkapa grafiikka? Miksi ei olisi? Niissä on värejä, kuvia ja tekstiä. Ne herättävät tuntemuksia, elämyksiä ja kokemuksia. Eivät siis eroa kuvataiteesta juurikaan, paikka voi olla vaan eri.

Ehkä se saattaakin ärsyttää jotain ihmistä, jos joku kirjoittaa jotain sillan alle, kun "se ei lähde penteleekkään se maali pois". Miksi sen pitäisi lähteä pois? Koska se on ilman lupaa sinne maalattu? Se ei ole sovinnainen ja ei miellytä kaikkia? Jälkimmäinen on huomattavasti luonnollisempi selitys.

Jos jokin taidemuoto tai tyyli ei miellytä tiettyä määrää ihmisiä, niin ei se tarkoita silloin sitä, että se ei ole taidetta. Taide ei ole demokratiaa. Taide ei ole sovinnaisuutta. Taide ei ole tärkeää kuin taiteen itsensä ja olemassaolonsa vuoksi.

Se ei siis haittaa, jos joku kukkahattutäti ei satu pitämään graffiteista purkutuomion saaneen talon seinässä. Hän voi olla pitämättä siitä, mutta se ei vähennä taiteen arvoa. Se on silti taidetta.

Minua inhottaa tuollainen ajattelu. Joillekkin taide edustaa hyvinvointia tai sovinnaisuutta. Ensimmäistä taide voi myös olla, mutta jälkimmäistä ei missään tapauksessa. Sovinnaisuus on taiteen kuolema.

Siinä vaiheessa, kun taidetta tehdään ainoastaan hyvinvoinnin tai vaikka sovinnaisuuden vuoksi, on taide kuollut. Silloin ei ole enää minuakaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kesä on tullut

Kevät ja alkukesä on ollut hienojen työläisten poismenojen aikaa. Ensin meni Ronnie James Dio ja sen jälkeen Dennis Hopper. Kummatkin ehtivät onneksi tehdä hienon uran. Molemmat myös sairastivat syöpää, johon lopulta menehtyivät. Rauha heille.

Asia on siinä mielessä omakohtainen, että olen itsekin ollut syöpäpotilaan läheisenä. Se ei ole kovin helppoa, varsinkaan viimeisinä elinpäivinä. Sen tuskan pystyy aistimaan siinä sairaalan sängyssä. On erittäin surullista, mutta toisaalta helpottavaa, että viimeinkin pääsee kärsimyksistä. Ikuiseen rauhaan.

Sen lisäksi, että olen syöpäpotilaan läheinen, tunnen myös henkilön, joka on selvinnyt tästä sairaudesta. Olen pitänyt sitä jonkin sortin ihmeenä, vaikka en uskonnollinen ihminen olekaan. Suuri sattuma on varmasti ollut myös pelissä. Tämä henkilö on nyt elämänsä kunnossa, eikä syövästä ole tietoakaan. Olen hänen puolestaan erittäin onnellinen.

Itse en halua tuskallista kuolemaa, mutta sille ei mahda mitään, jos sattuma ohjaa.

Haluan toivottaa kaikille aurinkoista kesää, sillä se on tullut. Nauttikaa ja voikaa hyvin.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Sallittavaa nujakointia?

Lasi helisi Kotkassa, kun turvapaikanhakijat pistivät pidot pysytyyn.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Turvapaikanhakijat+kahakoivat+Kotkassa/1135257166414.
Joku kuitenkin väittää rasistisena tekona, niin laitetaan vielä poliisin tiedote:
http://www.poliisi.fi/poliisi/kymenlaakso/home.nsf/PFBD/C0DC7EB81CF72194C2257731005AE62E.
Voinpa vaan todeta: Oi jospa oisin saanut olla mukana.

Tämä on varmaankin suomalaisten vika? Arvatenkin, jos maahanmuuttoministeriltä kysyttäisiin. Olisimme varmaankin liian rasistisia, joka taas estää maahanmuuttajien integroitumisen, sillä heidän työttömyys on kolminkertainen verrattuna kantaväestöön. No joo, mutta nyt oli kyse turvapaikan hakijoista.

Minäkin voin tunnustaa, että olen syyllinen tähän nujakointiin. Olen avomielinen kaikkea yhteiskuntaa edistävää asiaa kohtaan, en ole rasisti, ei haittaa, jos jonkin muun värinen kuin valkoinen kävelee kaupungilla tai vaikkapa joku maahanmuuttaja pitää yritystä, joka tarjoaa herkullista ruokaa (vegaanistakin).

En vain silti ymmärrä, miksi täytyy järjestää heti "bileet", kun joku pienikin asia osuu tielle? Tämä ei ole suomalaisen kulttuurin mukaista. Vai pitäisikö meidän ottaa maailmalta mallia ja alkaa myös mätkimään turpaan, jos jokin asia pännii (telaketjufeministin mukaan minä suomalaisena miehenä ainakin alkaisin)? Takaisin teini-ikään, vai?

Kyse voi olla hyvinkin elintasoturisteista, joista on ollut aiemminkin puhetta. Se, joka oikeasti haluaa turvapaikan, ei ala hajottamaan laseja. Tai sitten ei ole turvapaikanhakija.

Turvapaikanhakija on motivoitunut ihminen, jonka kotimaassa asiat ovat oikeasti huonosti. Jos sota painaa päälle ja koti viedään alta, niin toki sitä muutaman ottaa tänne turviin. Valitettavasti tämä on myös keino käyttää hyväksi kuuluisaa pohjoismaalaista sosiaaliturvaa.

Eri asia on taas puhua elintasoturisteista, jotka ovat kuulleet länsimaalaisesta elintasosta sekä hyvistä sosiaalieduista sukulaistensa kautta. Nämä eivät ole turvapaikanhakijoita, vaan ihmisiä, jotka käyttävät törkeästi hyväksi "ilmaisia palveluitamme". Toisin sanoen: maleksia kädet taskussa kaupungilla, katsella näin keväällä puistossa minihameita ja houkutella lähimpään puskaan katsomaan "mitä sieltä löytyy"...

Mikäli edellisen kaltaista toimintaa ilmenee, käännytys välittömästi käyntiin.

torstai 20. toukokuuta 2010

Hesarilta ei mitään uutta

Helsingin sanomilla on tapana saada miettimään journalismin tasoa. Kyseinen lehti ei sitä ainakaan osoita totuuden puhumisen tasolla. Olen aina uskotellut itselleni (ja lehdetkin), että maakuntalehdet ovat luetettavampia lehtiä kuin esim. keltainen lehdistö. Nyt minulla ei ole siihen enää välttämättä aihetta.

Kajaanissa oli siis pikkutyttöjä ahdisteleva mies. Pelkäsin, että kyseessä olisi etninen henkilö. Sen verta tapaus ei vaikuttanut mitenkään "uudelta".
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Mies+ahdisteli+pikkutytt%C3%B6%C3%A4+Kajaanissa+8211+poliisi+otti+ep%C3%A4illyn+kiinni/1135256983637?ref=rss.

Pelko ei ollut ollenkaan turhaa, kun sitä rupesi tarkemmin tutkimaan: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052011701157_uu.shtml
. Pitäisikö huolestua? Keltaisella lehdistöllä on perehtyneemmät toimittajat kuin Helsingin sanomilla. Tai oikeemmin Hesari jättää etnisyyden mainitsematta. Vääristelee siis totuutta.

Tueksi otan vielä Poliisin sivuilta saman uutisen: http://www.poliisi.fi/poliisi/kainuu/home.nsf/PFBD/AE24EB1B31B6B66AC225772900403532?opendocument
. Tämä vaikka sitten Iltalehden uskottavuuden vahvistamiseksi.

Sinäällään etnisyydellä ei ollut väliä, koska rikollinen oli saatu kiinni. Mutta minusta lehtien tulee ottaa journalistinen vastuu rikollisten kiinni saamiseksi ja sitä kautta tuntomerkkien julkisaattamiseksi. Jos riittäviä tuntomerkkejä ei anneta, niin lopulta voi jäädä ahdistelijat saamatta kiinni. Eikö "hyvin tummaihoinen" ole hyvä tuntomerkki? Ei ehkä Hesarista

Toinen asia on, että lehtien pitää kertoa totuus. Mutta ehkä se ei ole Hesarille totuutta jättää mainitsematta "hyvin tumma" ihonväri.

lauantai 8. toukokuuta 2010

"Jawaran" kohtalo?

Nyt alkuun: minulla ei ole LÄHTÖKOHTAISESTI mitään vastaan homoja, gambialaisia, erilaisia uskontoja tai erirotuisia ihmisiä. Väännän nämä kaikki rautalangasta, ettei tasa-arvovaltuutettu rupeasi hyppimään silmille.

Kysehän on gambialaisesta homosta, jonka kohtalo on vaakalaudalla. Asiasta uutisointi pisti silmään varmaankin Suomen vihervasemmistolaisimmassa lehdessä eli Voimassa (nyt kuvailin lehteä, en puhu journalismin tasosta sen enempää). http://fifi.voima.fi/artikkeli/Pako-homomiehen-helvetista/3452

Muunmuassa nämäkin huomasivat seikan mediassa:

http://vapaaliikkuvuus.net/index.php?option=com_content&view=article&id=89:tiedote-21042010-suomi-epaeaemaessae-turvapaikan-gambialaiselta&catid=18:tapahtumat&Itemid=43

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/178032.shtml

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Homouteen+vetoava+turvapaikanhakija+viivytt%C3%A4%C3%A4+k%C3%A4%C3%A4nnytyst%C3%A4%C3%A4n/1135256586469

Vapaaliikkuvuus kertoo asiasta näin: "Jawara on hakenut turvapaikkaa Suomesta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän ei uskaltanut kertoa homoseksuaalisuudestaan, sillä hänellä ei ollut tietoa siitä, että Suomessa homoseksuaaleja ei kohdella samoin kuin Gambiassa."

Minua kummastuttaa. Miksi "Jawara" olisi hakenut turvapaikkaa juuri Suomesta, jos kerran pelkää tulleensa kohdelluksi samalla tavalla kuin omassa kotimaassaan? Oliko tämä jokin hätäratkaisu? Miksei hän olisi voinut mainita homoudestaan, jos kerran hänet kotimaassaan tapettaisiin? Tämä olisi ollut jo yksi askel integroitumiseen, ellei sitten päätyisi välittämään kovanluokan huumeita (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Glo-hotellin+huumekuolemasta+syytetyt+kiist%C3%A4v%C3%A4t+syyllisyytens%C3%A4/1135255813373).

Ymmärrän toisaalta tilanteen hänen kotimaassaan. Valtaahan hallitsee Yahya Jammeh, AIDS:in yrtein poistava mystillinen parantaja.
"Olemme sanoneet sen ennen ja sanomme jälleen. Tämä on muslimi- ja kristitty valtio. Sekä Koraani että Raamattu tuomitsevat homoseksuaalisuuden" (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200805227693315_ul.shtml). Vaikka Jumala tai Allah, uskonnosta riippuen, on olemassaolonsa puolesta minulle vierasta, niin tässä haiskahtaa fundamentaalinen käry. Jollain on todellakin jotain palanut pohjaan. Tässä käytetään uskontoa oikeen kunnolla välineenä omien henkilökohtaisten, poliittisten agendojensa ajamiseen. En ihmettele lähtöä yhtään.

"Gambialainen turvapaikanhakija on onnistunut keskeyttämään käännytyksensä. Poliisi yritti tiistaina käännyttää Jawaran (nimi muutettu) takaisin kotimaahansa, mutta mies pani sen verran aktiivisesti hanttiin, että yritys ei onnistunut" (http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/178032.shtml). Joku varmasti ajattelee, että "saatanan natsipaskakyttä, mixet sä päästäny sitä menemään?!!!". Miksi ko. miehen pitäisi jäädä tänne, jos siihen ei ole mitään perustetta legimiteettisesti? Vai pitäisikö hänen jäädä tänne, koska hän on homo ja gambialainen? Tai kun hän on niinkin eksoottisesta maasta, kuin Gambia? Poliisi hoiti tehtäväänsä, kun homogambialainen pistää itku-potku-raivarit päälle. Medianäkyvyyttä haettiin ja siinä myös onnistuttiin.

Meidän tehtävä ei ole mennä muiden lakeja muuttamaan, vaikka siellä homojen kaulat katkaistaan. Valtiot päättävät kukin itse omasta lainsäädännöstään ja hallinnostaan. Vai pitäisikö jonkun toisen valtion tulla tänne säätämään uutta maahanmuuttolakia, sillä vanhassa on virheellisiä seikkoja esim. humanitäärisen maahanmuuton osalta? Olisi tarpeen, mutta ei oikein.

torstai 6. toukokuuta 2010

Puolueet maahanmuuttokysymysten äärellä

Heti alkuun totean, ennenkuin joku suvaitsoneisto kerkiää syyttämään, että tämä ei ole rasismia. Tarkastelen mediaa ja maahanmuuttokysymyksen uutisointia lähteiden sekä omien päätelmien avulla.

Vaalithan ne siis lähestyvät koko ajan ja maahanmuuttokysymys nousee yhä useampien puolueiden huulille. Eero Heinäluoma lähti myös hakemaan perussuomalaisten ääniä. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/90764-maahanmuuttaja-tulistui-%E2%80%9Dbussikuskeilleko-potkut%E2%80%9D

Ana María Gutiérrez Sorainen kommentoikin ihanasti Heinäluomaa:
"Se että Suomessa moni ihminen on työtön, ei johdu siitä, että tänne tulisi työntekijöitä muualta."

Ei tietenkään johdu, sillä "maahanmuuttajien
työttömyysaste on kuitenkin keskimäärin noin kolminkertainen kantaväestöön nähden.
(http://www.poliisi.fi/intermin/biblio.nsf/D5A6B24123947ACEC225754C004B836E/$file/22009.pdf ,s.28). Eli suomalaisilla ei ole töitä, mutta ei niinikään maahanmuuttajillakaan.

Gutiérrez Sorainen esittää kysymyksen:
"Voisin kysyä Heinäluomalta, pitäisikö kaikille [maahanmuuttajataustaisille] bussikuskeille ja sairaanhoitajille antaa lähtöpassit, jos heidän tilalleen löydetään täältä työttömiä? Olen ymmärtänyt, että näin se menee hänen ajattelussaan."

Heinäluoma siis totesi aiemmin näin:
"Jos hallitus pitää kiinni tavoitteestaan lisätä työperäistä maahanmuuttoa, maahanmuuttajat "vievät suomalaisilta työt". Tämä voimistaisi rasismia."

Eihän tässä jo töissä olevien maahanmuuttajien poistamisesta ole kyse, vaan että maahanmuuttoa ei tule lisätä. Heinäluoma on ymmärtänyt, että maahanmuutto ei ehkäise rasismia vaan nimenomaan kasvattaa sitä. Tällöin on tosin puhuttava pääsääntöisesti humanitäärisestä maahanmuutosta, vaikkakin työperäinen maahanmuutto on myös rasismia lisäävä seikka. Miksikö? Kateus, se ajaa myös joitakin maahanmuuttajia tänne kylmään pohjolaan. Täällä on kuulemma länsimaalainen kulttuuri ja se tarkoittaa korkeampaa elintasoa sekä hyysäämistä. En jaksa uskoa, että kaikki ovat kilttejä, työtätekeviä ihmisiä. Ovatko kaikki suomalaiset edellisen kuvaelman kaltaisia?

Mutta siis töitä saa tulla tekemään ja opiskelemaan, ei se ihonväriä tai etnisyyttä katso. Asia on taas erikseen, jos tänne tullaan maleksimaan, kun on kuultu, että Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Niin on, veronmaksajat maksavat maleksimisen. Minua on kasvatettu siihen, että kun tekee töitä niin siitä maksetaan palkkio. Ei minulle ole kukaan tiputellut rahaa, itse on pitänyt hankkia. Tuntuu, että suomalaisia, kuin myös maahanmuuttajia, opetetaan hakemaan luukulta rahaa. "Sieltä kuulemma sitä saa".

En toisaalta kyllä ymmärrä suomalaisia (taidan kuulua tähän etniseen ryhmään), joita ei työllistetä niihin töihin, josta haetaan apua ulkomailta. Perusteina on varmaankin liian korkeasti koulutetut ja kalliit työntekijät. Mutta miksei hyödynnetä koulutusta, jos se on kerran niin korkea? Tuleeko se halvemmaksi kouluttaa esim. suomenkieltä osaamaton, vailla ammattipätevyyttä oleva somalialainen vai suomalainen, valmiiksi kielen taitava ja ammattipätevyyden omaksuva työntekijä?

Tällaisia ajatuksia media herätti.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Naiset ja miehet, ennen ja nyt

Nykyään naisliikkeen rinnalle on noussut miesliike mies.asia. Tämän johdosta puolueetkin ovat perustaneet omia miesliikkeitään, esim. vihreät. Sivustolta löytyy kaikkea asiaa miesliikkeeseen ja miesten näkökulmaan. Tilastot ovat parasta antia sivustolla.

Tästä innoituksen saaneena keskityn tekstissäni pohtimaan naisia ja miehiä yhteiskuntamme historiassa ennen ja nykyään.

Feministisissä liikkeissä on kieltämättä ollut munauksia, mutta päässäntöisesti se on erittäin hieno filosofinen ajatus. Pidän siitä ajatuksesta, että kitketään pois stereotyyppinen ajattelu naisesta esineellisenä ja tyhmenpänä kuin mies (se, että monissa yhteiskunnissa nainen on ollut talouden ja yhteisön johtajana, on muuttanut naisen jossain vaiheessa tyhmäksi eliöksi tai malli ei ole levinnyt muihin kulttuureihin). Olenkin miettinyt monesti sitä, että mikä tekee naisista muka tyhmenpiä kuin miehistä? En ole ymmärtänytkään tuota perustelua koskaan. Jotkut miehet ovat todella typeriä, samoin jotkut naiset.

Väitetään, että naisella on ihan hyvin asiat yheteiskunnassamme. Pitää paikkansa, jos otetaan vertailukohteeksi vaikkapa Somalia, jossa fundamentaalinen islam jatkaa mekastustaan. Ei täällä sentään silvontaa tapahdu niissä määrin kuin Somaliassa: vuonna 1995 on arvioitu, että 98 % somalialaisnaisista oli ympärileikattu eli silvottu (http://cndls.georgetown.edu/applications/posterTool/index.cfm?fuseaction=poster.display&posterID=1184).

Mutta tuo oli esimerkki, joka liittyy myös alistamiseen jollain kaukaisella tavalla. Siihen, että esimerkiksi drag-kulttuurissa mies kun pukeutuu naiseksi niin ihmisiä naurattaa. Mutta vastaavasti, jos nainen pukeutuu mieheksi, se ei nauratakaan. Tämä seikka kertoo ilmeisesti siitä, että olemme tottuneet siihen, että nainen pukeutuu miesten vaatteisiin. Toisaalta se seikka, että mies nähdään alistuvana, mikäli hän pukeutuu naiseksi. Tämä seikka ei minulle valkene: miksi se on alistumista pukeutua naiseksi? Onko nainen siis edelleenkin heikompi kuin mies? Vai onko nainen hupsakka hölmö, joka kävelee korkokengillä ja puhelee hassuja?

Se, mitä naiset ovat saaneet yhteiskunnassamme aikaan, emme voi koskaan kiittää kylliksi. Aina nostetaan esille esim. veteraanit jalustalle, mutta kotona töitä tehneet naiset eivät pääse juuri koskaan esille. Hehän tekivät vaan kaikki työt sillä aikaa, kun miehet kävivät pelastamassa Suomea. En väitä, etteivät veteraanit olisi omalla henkilökohtaisella panostuksellaan tehneet Suomen itsenäisyyden mahdolliseksi, mutta naiset pitivät Suomen pystyssä. Työtä tekemällä elätetään koko yhteiskuntaa, eikö? Olisi siis aika puhua näistä rautaisista naisista, kun heitä vielä on.

Sovinismista (joka on nykään käsitteellisesti yleistetty tarkoittamaan naista vähempiarvoisena kuin mies) ei taas kannatakaan edes puhua. Esineellistäminen ja toisen sukupuolen vertailuun perustuva ajatus on typerää eikä ole millään muotoa kannatettavaa. Jos ihmisyyttä mitattaisiin tietynlaisilla asteikoilla, kuten juutalaisia rotuerottelulla Natsi-Saksassa, niin sovinistit ja rasistit laittaisin ajatusmalleina kaikkein alhaisimpaan lokeroon. Nuo ajatukset ovat kylväneet ainoastaan vihansiemeniä, eivätkä näin ollen ole saavuttaneet mitään merkittävää yhteiskunnassamme. Tämä siis koskee kumpaakin sukupuolta sekä kaikkia puolueita ja uskonnollisia liikkeitä. Ainakin rasismista puhuttaessa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ihminen on Jumala, ei eläin

Minä tunnen, sinä tunnet, elämet tuntevat kuuluu vanha kielioppirakenne. Jos jollain meni ohi A-tuubin Eläinten vallankumous, niin tässä linkki:
http://areena-beta.yle.fi/video/899320.
Ajattelin ottaa käsittelyyn. Sen verta oli mielenkiintoista keskustelua.

Ohjelmassa ensinnäkin asetettiin mustavalkoisesti puolesta ja vastaan, kuten oli tarkoituskin. Kumpienkin kannat tulevat selkeästi esiin, eikä epäselvyyttä jäänyt.

Itsehän en suuresti tuomitse salakuvausta, vaikka juridisesti se onkin epäkorrektia. En hirveästi myöskään tuomitsisi, jos joku polttaisi eläinkuljetusauton. Vaikka en ketään niin kehoita tekemään.

En myöskään kiellä sitä seikkaa, että Oikeutta eläimille järjestön videoissa olisi propagandaistista otetta. Mutta siitä ei pitäisikään keskustella, vaan kohdistaa keskustelu asiaa kohti. Kyse onkin siitä, että puututaan niihin epäkohtiin, jotka videolla esiintyvät. Minusta on myös lisättävä keskustelua asian tiimoilta, jota onneksi ollaan tehty ja pitää tulla jatkossa pitämäan yllä.

Eläinlääkäri vertasi ohjelmassa ihmisen kerrostaloelämää minkin häkkielämään. Valitseeko minkki häkin itselleen? Olisiko minkki jalostettuna, nykyisessä muodossa, ilman ihmistä, ylipäätään olemassa? Näihin varmaan tiedämme vastauksen ilman ääneen sanomista.

Asiavirheenä poimin sieltä yhden asian, johon vastaan: ihminen ei ole lihansyöjä. Ihmisellä on sekasyöjän kalusto, joten ihminen on sekasyöjä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ihmisen purukalusto on luotu syömään kasviksia, hedelmiä ja lihaa. Tämäkö sulkee pois sen seikan, että ihminen ei voi olla kasvissyöjä? Kuulostaa dogmaattiselta darwinismilta, jos perustaa väitteensä seuraavasti: ihmisellä on sekäsyöjän kalusto, joten ihmisen on syötävä lihaa.

Toki ainahan voi myös perustaa siihen, että liha on hyvää. Se tulee lihan... anteeksi, sekasyöjän suusta kuin hampurilaisateria pikaruokalan tiskillä.

Yksi todella hämmästyttävä asia, joka tulee esiin tekstiviesteistä ja nostetaan esiin lähestulkoon aina tehotuotannosta puhuttaessa: tehotuotantoa verrataan VANHUSTENHOITOON! Vanhus on siis sama asia kuin eläin. Ihminen ei siis olekaan eläimen yläpuolella, vaan samalla tasolla tai jopa paljon alempana (mikäli tehotuotanto on yhtä kuvottavaa kuin vanhustenhoito). Ihmisellä ei ole arvoa eikä eläimellä. Kuka lähtikään vertaamaan omaa vaariansa tehotuotettuun broileriin?

Joten miksei voi siis verrata tehotuotantoa natsien keskitysleiriin, jos kerran tehotuotantoa voi verrata vanhustenhoitoon? Miksi ne sulkevat pois toisensa? Ovatko elämet moraalittomanpia kuin ihmiset? Ihminen on tietysti moraalinen eläin, joten moraalista ajattelutapaa kannattaisi käyttää, mikäli siihen kykenemme.

"Eläin on luotu ihmistä varten" ei myöskään ole sekasyöjäateistille pätevä argumentti, sillä sanoma on kristillinen. Siinähän on valmiin moraalipaketin tuoksu. Mutta onhan se liha niin hyvää, hedonistinen hekuma. Porsastakin kannattaa syödä, sillä islamilaisessa ja katoliskristillisessä perinteessä näin ei tehdä. Onhan se niin hyvää.

Eikö ole aika halventavaa ihmistä kohtaan verrata eläimeen, joka on vain väline hyvään oloon vatsan kautta, häkin takana tai juoksulenkillä? Ihminen on kaiken yläpuolella, saa käyttää moraalittomasti heikompaa, puolustuskyvytöntä eläintä.

Jos kerran tuottajat tietävät tuotantoeläinten hyvinvoinnista enemmän kuin "mummolan kissansilittäjät", niin toivottovasti syövät tuotantoeläinten lisäksi omat lemmikkikoiransa, -kissansa ja muut kotieläimet. Mitä, ovatko ne jotenkin eriasioita? Kummatkin ovat ihmisen luomia ja rasittavat luontoa turhaan. Kiinalaiset ovat julmia, kun syövät koiraa. Sehän on ihana, karvainen disneyhahmo, kuten porsas. Eikö niin?

Turkiksista ei edes jaksa puhua, kun ei siihen ole tuottajien kannalta tullut yhtäkään hyvää argumenttia. Miten ne turkikset sinne Kiinaan ja Venäjälle häviäisivät, jos tuotanto Suomesta loppuisi? Niitähän tuodaan jo sieltä. Olot ovat lisäksi siellä ihan samanlaiset ja turkeissa ei ole mitään ekologista.

Turkiksen pitäjä tekee itsestään naurettavan pellen ja maalitaulun. Sitten ihmettelee, miksi joku huutelee perään tai syljeskelee päin. Turkiksen pitäjä haluaa siis provosoida pitämällä jotakin turhaa ja joka on aiheuttanut turhaa kärsimystä. Siihen yleensä vastataan samalla mitalla.

Käännetään selkä pois keskustelusta ja jatketaan elämää 1950 -luvun malliin. Ajatellaan fundamentaalisesti! Lihankin on niin hyvää.

Ihminen ei ole eläin, ihminen on Jumala.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Maahanmuuttokriittisyys on yhtä kuin rasismi

Viimeisien vuosien aikana kirjoituksiaan viljellyt Jussi Halla-Aho on saanut hullun ja rasistin paperit moneen kertaan. Viime syksystä lähtien, kun hänelle nostettiin syyte uskonnonrauhan rikkomisesta, hän ei oikeen ole saanut puheenvuoroa. Tai on saanut, mutta toimittajat, nuo totuuden äänitorvet, tuntuvat keskittyvän epäolennaisuuksiin ja nostavat oman kantansa esille vääristelemällä Halla-Ahon perimmäisiä ajatuksia. Valitut palat teksteistä on kuuluisa tekniikka, jota myös syyttäjä käytti Halla-Ahoa vastaan.

Ne, jotka lyövät Halla-Aholle rasistin leiman otsaan, eivät ole lukeneet hänen tekstejä tai sitten se on mennyt heiltä täysin ohitse. Luulen, että ihmiset eivät osaa lukea tai oikeastaan eivät viitsi. Hullu ja rasistihan se on, ketä kiinnostaa.

Lisäksi maahanmuuttokriittisyys ja rasismin väliin lyödään yhtäläisyysmerkki. Minulle kriittisyys tuo sanana mieleen kyseenalaistamisen taidon, jota kyllä ihmiselle opetetaan viimeistään lukiossa. Ellei jopa jo peruskoulussa. Eli kerrataan: rasismi on vihasta kumpuava, rotuun kohdistuva purkaus eikä perustu faktoihin. Maahanmuuttokriittisyys puolestaan on poliittinen kysymys maahanmuuttoon kohdistuvista epäkohdista, joiden takana on faktoja ja tilastoja. Toisin sanoen: nostetaan maahanmuuttoon liittyviä ongelmia esille, eikä suinkaan osoiteta sormella jotain tiettyä rotua. Tämän kanssa ei siis ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

Toki Perussuomalaiset on puolue, jossa en Halla-Ahoa oikeen osaa nähdä. Toisaalta, mitään muutakaan puoluetta ei Suomesta löydy, johon Jussi-poika olisi mennyt nostamaan keskustelua tulevaisuuden asiasta. Taustalla kummittelee Halmeen haamu ja Soini ei ihan aina ole kotona. Halme ja Halla-Aho eivät muutenkaan ole vertailukelpoisia: siinä missä Halme iski aiheisiin suunsa aukomisella, Halla-Aho hakee tietoa perustelujensa ympärille. Ei hän ole mikään julkisuuden kipeä tyyppi, vaan korkeasti kouluttaunut ja asiaan perehtynyt tyyppi.

Halla-Aho on loistava jalanpolkuämpäri: häneen voi kohdistaa kaiken vihan, mitä pystyy löytämään. Mutta onneksi hän on rauhallinen kaveri ja osaa nähdä tämän seikan hupaisana sekä mitättömänä tempauksena. Hänelle on nostettu varmasti tappouhkauksia, mutta siitähän kaikki tunnetusti tykkäävät. Tai sitten kukaan ei välitä.

Halla-Aho on myös tyyppi, joka ilmentää erilaiseen ja kriittiseen ajatteluun suhtautumiseen Suomessa: kaikki, jotka ajattelevat "linjasta poikkeavalla tavalla", tulee leimata hulluksi, rasistiksi tai muuten vain vaaralliseksi ihmiseksi. Näinhän on käynyt mm. Erno Paasilinnalle (R.I.P) ja Pentti Linkolalle. En sano, että allekirjoittaisin kaikki ko. ihmisten ajatukset, mutta paljon löytyy arvostettavaa heidän tavassaan ajatella.

Eli niin kauan kun puhutaan rasismista ja maahanmuuttokriittisyydestä samassa lauseessa, ei kannata puhua maahanmuuttajuudesta ollenkaan. Niinhän nykyään tehdäänkin: voidaan lakaista asioita maton alle, jos ei satu kuulostamaan jonkin puolueohjelmaan sopivalta tai sillä saa jonkin leiman otsaan.

Ole tässä nyt sitten sanan-, uskonnon- tai mielipiteenvapauden kannattaja. Menee hankalaksi, jos kukaan ei kuuntele. Paitsi, jos osaat kertoa asiat lipevästi ja käyttämättä ollenkaan provosointia. Se on sitä vapautta.

Satiirikin on vaikea laji. Sitä ei ilmeisesti kannata käyttää ollenkaan.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

"Ei ole ketään sopivaa ehdokasta, ei ole ketään kenelle antaa äänensä..."

Ensi vuonna alkaa taas puolueiden keskenäinen kilpailu siitä, kuka saa eniten ääniä ja kellä on parhaat julkkisehdokkaat. Puhun siis eduskuntavaaleista vuonna 2011. Siihen on vielä aikaa, mutta ei loppujen lopuksi hirveän pitkä matka.

Nyt on puolueiden vielä hyvää aikaa jättää paikat siihen kuosiin, että uusien edustajien kehtaa tulla. Taitaa homma tosin mennä perille kuin abille, jolle risteilylle mennessä sanoisi, että laivaa ei sitten sotketa. Totta kai se sotketaan, lippukin oli yhtä rahastusta (jota se toki onkin)!

Vaalien alla alkaa taas se perinteinen, suomalainen narina: ei ole ketään sopivaa ehdokasta, ei ole ketään kenelle antaa äänensä. Todella ontuvaa perustelua. Mitenkäs kansanäänestykset? Eikö niihinkään voi äänestämällä vaikuttaa? Tai miten sinne eduskuntaan muuten yleensä pääsee?

Ymmärrän osittain perustelun, että ei ole sopivaa ehdokasta. Ei taida maailmassa olla toista samanlaista, joka kannattaisi täysin samoja arvoja kuin sinä tai tavoitteet ovat kanssasi saman suuntaisia. Tai sitten kyseinen ihminen ei ole puoluepolitiikassa mukana.

Se väite, että siellä ei ole ketään kenelle antaa äänensä, on todella absurdi perustelu. Siellähän on ihmisiä ihan mahdottomasti ehdolla! Ehkä ne ihmiset, jotka äänestävät pärstän perusteella, eivät äänestä vaaleissa. Voihan se toki olla pettymys, jos ei ole yhtään edellisvuosien missiä tai hiihtäjää ehdolla. Toki nekään ihmiset eivät varmasti pety seuraavan kerran uurnilla...

Äänestämättä jättäjät voivat toki olla viimeisiä kapinallisia. Heidän mielestään poliittkka on ihmisten huijaamista, vallan kanssa leikkimistä ja verorahojen tuhlausta. Osittain kyllä. Mutta entäs ne rahat, jotka Teihin, arvon nukkuvat, tuhlataan? Te annatte aina niille samoille naamoille äänenne äänestämättä jättämisellä ja, kas kummaa, mikään ei muutu.

Ei äänestämättä jättäminen ole sama asia, kuin kasvissyönnin aloittaminen. Ei ole mitään vaihtoehtoa lihansyönnille. On vain tämä tylsä demokratia. Toki ainahan voi yrittää esimerkiksi vallankumousta ja perustaa diktatuurin, mutta sellainen totalitaristinen (siihen se menisi) hallintomuoto ei varmasti pidemmän päälle olisi ainakaan varteenotettava vaihtoehto.

Itse tulen äänestämään. Olen äänestänyt siitä lähtien, kun minulle on se oikeus suotu. Minua ei kiinnosta, kuka siellä on ehdolla, vaan mitä varten. En siis äänestä ihmistä enkä puoluetta: äänestän asiaa. Silloin katson oikeuden purnata asioista, jos jokin menee mönkään. Ja kyllähän ne jossain kohti menevätkin.

Ja niille, jotka eivät edelleenkään äänestä: äänestäkää. Se on ainoa keino edes jotenkin pystyä vaikuttamaan johonkin, vaikka se tuntuukin todella epätoivoiselta. Yhtä epätoivoiselta, kuin näkymä luonnon tilasta tulevaisuudessa. Mutta, meillä on demokratia ja olemme ihmisiä. Ikävä kyllä.

torstai 4. helmikuuta 2010

Suomen hupaisin humppa

No niin, viime viikolla jaettiin paikka Eurovision -laulukisoihin Suomen osalta. Ja jos joku ei nyt tiennyt, niin Kuunkuiskaajat lähtevät edustamaan Suomea ko. kisoihin. Eikä siinä mitään, jokuhan sinne kuitenkin olisi lähtenyt. Jos ei Kuunkuiskaajat, niin sitten Eläkeläiset tai jokin muu. Eläkeläiset, hmmm...

Kuunkuiskaajien musiikki on kaunista nyky-kansanmusiikkia, josta toki löytyy paljon hyviä ellei jopa parempia taitajia. Värttinän musiikista pitävänä tämä muistuttikin jäsenten läsnäollessa erittäin paljon juurikin Värttinän musiikkia. Tiedä sitten onko se hyvästä vai pahasta, mutta tämä yhtye ei tule pärjäämäään kovin hyvin viisuissa.

Meidän suomalaisten on vaikea käsittää, että pari neitosta vaaleineen hiuksineen ei tuo pottia kotiin (tosi uutta ja monipuolista Suomi -kuvaa, eikö?). Ei ketään kiinnosta kuulla Suomi -kuvaa, joka siis koostuu saunasta, sisusta ja Sibeliuksesta. Jotkut ovat saattaneet kuulla Kalevalan, mutta sehän on joku kansalliseepos. Siellä on Väinämöinen kanteleen kanssa ja Kuunkuiskaajat laulamassa vieressä. Eli ketä kiinnostaa. Onhan meillä Mannerheim ja muut sotasankarit.

Olisikin toivonut Eläkeläisten voittoa. Eipä ollut kansalaisilla "pokkaa" äänestää oikeaa kuvaa Suomesta: viinaa, "humppaa", huonoa huumoria ja hajoavia koskettimia (melkein täydellinen kuvaus koko "viisu" -konseptista). Sehän on kamalan kuuloista musiikkia! Niin, mitä ne aiemmat ehdokkaat ovat olleet? Eipä nyt tule sopivampaa adjektiivia kuvaamaan noita kuvatuksia. Eihän sinne voi lähettää hyviä ehdokkaita, ainakaan hyvillä biiseillä varustettuna! Sellainen ei ole tarpeeksi tuottavaa. Taiteellisuudesta ei kukaan nyt edes hiiskunutkaan.

Eläkeläiset olisi sopinut Lordin jatkoksi, mitä tulee tuotteistamisen ym. voiton tuomiin etuihin. Kivempi olisi syödä Eläkeläiset -karkkeja kuin Kuukunkuiskaaja -saunakivikoristetta. Ja johan olisi humppa raikannut joka notkossa ja notkelmassa! Yhtäkkiä alunpitäen kamalan kuuloinen musiikki kuulostaakin tosi hyvälle.

Kaiken kaikkiaan on ihan sama, kuka sinne lähtee. Rahat pystytään tuhlaamaan monella tavalla. Kunhan ei mitään buumia taas aloiteta... tai... olenkin ihan hiljaa...

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kansanedustajat edustavat kansaa, puoluetta vai itseään?

Puoluepolitiikka on Suomessa mallissaan: jokaisella puolueella on oltava oma suosikki julkkis. Näihin puolueisiin lukeutuvat ainakin SDP, Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja Perussuomalaiset (joista kyllä paras äänisaalistaja meni jo edeltä, ikävä kyllä). Mutta sehän on demokratian suola: kaikki saavat mennä ehdolle ja laukoa salissa läpiä päähänsä.

Aloitetaan SDP:stä. Sieltä löytyy ainakin runoilija Tommy Tabermann, entinen keihäänheittäjä Antti Kalliomäki ja Marko Asell, tuo painija, löytyy myös riveistä. Ensimmäisen saavutuksia runoilijana osaan arvostaa jossain määrin, mutta mitä mies eduskuntaan lähti? Ei kai sitä tarvitse mennä, vaikka joku tulisikin kysymään Uutisvuodon kuvaustauolla? Rakkauslomat ja muut ehdotelmat ovat totta säkeissä, joten voisivatko ne myös jäädä sinne? Kalliomäen jätän rauhaan, sillä hänestä tai hänen saavutuksista ei ole juurikaan tietoa. Hänen esittelynsä SPD:n sivuilla ainakin muistuttaa urheilufaneista. Niin, kyllä he muistavat hänet. Sama on Asellin kohdalla.

Keskustan julkkislista on parasta, mitä voin tietää: Juha Mieto, Mikko Alatalo, Risto Autio ja Tanja Karpela. Kaikki eduskunnan mallioppilaita, näitä Suomi kaipaa lisää! Mieto poseeraa alasti stripparien kanssa saunassa ja jauhaa mottitöitä työllisyyden poistajana. Lisäksi hän aikoo pyrkiä seuraavalla vaalikierroksella uudestaan eduskuntaan. Hip hei, kyllä ne puu-sukset nyt jäävät sinne Kurikan metsiin ja päätyvät leivinuuniin! Alatalo muuttaa asioita laulamalla, Autio on naamansa puolesta paikalla ja Karpela on huonon tekijänoikeuslain laatija sekä poissa-oloillaan loistava missi. Vakuuttavaa?

Kokoomuksen julkkispuolta edustaa Pertti Salovaara. Toimittajana mm. Radio Mafiassa aikoinaan töitä tehneenä osaa arvostaa, mutta toista on kansanedustajan ura. Lainatakseni Wikipediaa (joka puolestaan lainaa Iltalehteä): "Lokakuussa 2009 Iltalehti kertoi Salovaaralle, että tämä on lakivaliokunnan jäsen. Salovaara oli luullut olevansa varajäsen, eikä ollut osallistunut syksyn 2009 aikana yhteenkään valiokunnan 14 siihenastisesta kokouksesta." Joko hän on todella älykäs tai sitten valiokunta on vain tyynesti katsellut tyhjää Salovaaran tuolia. Eipä lähde seuraavalle vaalikierrokselle, joka voi olla aika harmillistakin.

Vihreillä on puoluejohtajana Anni Sinnemäki, joka tunnetaan Ultra Bran entisenä sanoittajana sekä runoilijana. Mitä olen tarkastellut häntä, niin hän ei siis pelkästään kuluta penkkejä kun on puolueenjohtajana. Toki hän on käyttänyt poliitikon uraansa hyväksensä runoja promotessaan, johon en ole tyytyväinen. Mutta julkkiksista ehdottomasti paikkansa ansainnut.

Mutta Perussuomalaisten Veltto Virtanen... Baskeri päähän ja palkkaa nostamaan: siinä voisi olla uusi slogan PS:lle! Rock-puolella Veltto on kieltämättä jonkin sortin nero, mutta sitä ei huomaa edustajanhommissa. Kas kummaa: rock ja politiikka ovat sama asia Velton mielestä. Puolueen imago on muutenkin risti-riitainen: puheenjohtaja Soini sanoo, että puolue ei ole rasistinen mutta riveissä on istunut ja istuu rasismia ylistäviä populisteja, jotka kannattavat mm. maahanmuuttajien eristämistä kouluympäristöissä.

Listasta puuttuvat seuraavat puolueet: Vasemmistoliitto, RKP, KD ja Ahvenenmaan edustaja. Voi toki olla, että heilläkin istuu julkkuja, mutta en ole havainnut.

Ketä nämä tällaiset julkkisedustajat edustavat? Ovatko he kansan puolella, puolueen vai itsensä? Oikeastaan kaikkien: kansalaiset maksavat heidän palkkansa, puolue saa lisää automaatteja, jotka keräävät ääniä sekä itsehän edustajat saavat omat rakkauslomansa ja muut ajankohtaiset asiat esille. Asiasta ei niinkään väliä: kunhan puolueet menestyvät ja raha virtaa.

Hazzard ja Ludvig Borgan muisto

Nythän oikeen tärppäs! Iltalehteen kirjoittaa ihminen koluminin (tosin paikoin oudoin sanakääntein), jonka jälkeen hänet voisikin sitten erottaa. Näinhän se on, harmi kun voi jatkaa työssään.

Ihmiset osaavat selvästi tulkita kolumnia: siinä ei voida katsoa asioita kuin yhdeltä kannalta. Sen takia painettu sana on laki ja sitä luetaan k-i-r-j-a-i-m-e-l-l-i-s-e-s-t-i. Aivan kuin tarjouksia einestiskillä.

Suomessa on siis sananvapaus tallella: kaikkea saa kirjoittaa, kunhan kirjoittaa ketään loukkaamatta (tai oikeastaan kirjoittaa mahdollisimman paljon kansaa mielistellen).

Kirjoittajalla oli varmasti tarkoitus hyppiä Halmeen haudan päällä. Ei kertoa esim. siitä, kuinka ihmiset haluavat kuulla surkeita tarinoita ihmisistä. Tai vaikka siitä, kuinka ihminen jopa pystyisi vaikuttamaan elämäänsä ja ohjaamaan parempaan suuntaan. Pistehän tälle hommalle tuli, kun ihminen katkaisi lopullisesti suhteensa toimitukseen. Ei jäänyt Viikinki keskuuteemme viihdyttämään. Kuka hänelle olisi enää nauranutkaan? Johan siellä Arkadianmäellä käytiin sirkusta pitämässä yllä puolueriveissä.

Mutta hän ei ole enää täällä: haudataan hänet eikä puhuta pahaa, kuten ei saa puhua Rannanjärvestäkään.

Halme oli kuin Matti Nykänen. Ainut ero on tietysti se, että Nykänen ei ole vielä poistunut keskuudestamme eikä vedä piriä. Saammeko yhtä onnettoman lopun? Sehän toisi iltapäivälehdille ainakin voittoa ja kansalle jotain luettavaa.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Tervetuloa seuraava vuosikymmen

Nyt on sitten viinat juotu ja höyryt haihdutettu, joten voi aloittaa uuden vuosikymmenen. Se, mitä se tuo tullessaan, on toinen asia.

Joillekkin se tuo ainakin tipattoman tammikuun. Sehän onkin hieno asia! Miettikää, kuinka paljon terveys kohenee, kun ei juo viinaa koko tammikuussa! Voi sitten juoda helmikuussa entistä enemmän viinaa! Voi ottaa nekin kilot takaisin, jotka lähtivät tammikuussa.

"Hei, aloitin juuri tipattoman!"
"Eikun sille, kippis!"
Selkeä suomalainen dialogi. Kuin suoraa Jope Ruonansuun sketsistä.

Tekopyhyyttä ei voi kitkeä yhdestäkään ihmisestä kokonaan, mutta tietoinen itsensä pettäminen on kaikken typerintä ja säälittävintä. Se tekee sen harrastajasta naurettavan jeesustelijan, joka haluaa saada terveydestään välittävän kuvan.

Seikka ilmenee myös lakto-ovo vegetaristien keskuudessa: mitä muita perusteluja heillä on, kuin se, että eivät jaksa tehdä vegaanista ruokaa? He voivat välittää tuotantoeläinten oloista, mutta silti tukevat sitä. Myös se perustelu, että eläimen tappaminen on murhaamista ja he eivät siihen osallistu. Hehän suorastaan ojentavat veitsen teurastusta varten!

Mutta viinan juontiin, tuo suomalaiseen kansallislajiin, on minusta olemassa selkeä teoria: joko viinaa naamaan tai ilman kokonaan. En näe tähän mitään muita vaihtehtoja. Toivottavasti jossain vaiheessa päädyn tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joka on varmasti hyvä elämäntapa.