keskiviikko 24. helmikuuta 2010

"Ei ole ketään sopivaa ehdokasta, ei ole ketään kenelle antaa äänensä..."

Ensi vuonna alkaa taas puolueiden keskenäinen kilpailu siitä, kuka saa eniten ääniä ja kellä on parhaat julkkisehdokkaat. Puhun siis eduskuntavaaleista vuonna 2011. Siihen on vielä aikaa, mutta ei loppujen lopuksi hirveän pitkä matka.

Nyt on puolueiden vielä hyvää aikaa jättää paikat siihen kuosiin, että uusien edustajien kehtaa tulla. Taitaa homma tosin mennä perille kuin abille, jolle risteilylle mennessä sanoisi, että laivaa ei sitten sotketa. Totta kai se sotketaan, lippukin oli yhtä rahastusta (jota se toki onkin)!

Vaalien alla alkaa taas se perinteinen, suomalainen narina: ei ole ketään sopivaa ehdokasta, ei ole ketään kenelle antaa äänensä. Todella ontuvaa perustelua. Mitenkäs kansanäänestykset? Eikö niihinkään voi äänestämällä vaikuttaa? Tai miten sinne eduskuntaan muuten yleensä pääsee?

Ymmärrän osittain perustelun, että ei ole sopivaa ehdokasta. Ei taida maailmassa olla toista samanlaista, joka kannattaisi täysin samoja arvoja kuin sinä tai tavoitteet ovat kanssasi saman suuntaisia. Tai sitten kyseinen ihminen ei ole puoluepolitiikassa mukana.

Se väite, että siellä ei ole ketään kenelle antaa äänensä, on todella absurdi perustelu. Siellähän on ihmisiä ihan mahdottomasti ehdolla! Ehkä ne ihmiset, jotka äänestävät pärstän perusteella, eivät äänestä vaaleissa. Voihan se toki olla pettymys, jos ei ole yhtään edellisvuosien missiä tai hiihtäjää ehdolla. Toki nekään ihmiset eivät varmasti pety seuraavan kerran uurnilla...

Äänestämättä jättäjät voivat toki olla viimeisiä kapinallisia. Heidän mielestään poliittkka on ihmisten huijaamista, vallan kanssa leikkimistä ja verorahojen tuhlausta. Osittain kyllä. Mutta entäs ne rahat, jotka Teihin, arvon nukkuvat, tuhlataan? Te annatte aina niille samoille naamoille äänenne äänestämättä jättämisellä ja, kas kummaa, mikään ei muutu.

Ei äänestämättä jättäminen ole sama asia, kuin kasvissyönnin aloittaminen. Ei ole mitään vaihtoehtoa lihansyönnille. On vain tämä tylsä demokratia. Toki ainahan voi yrittää esimerkiksi vallankumousta ja perustaa diktatuurin, mutta sellainen totalitaristinen (siihen se menisi) hallintomuoto ei varmasti pidemmän päälle olisi ainakaan varteenotettava vaihtoehto.

Itse tulen äänestämään. Olen äänestänyt siitä lähtien, kun minulle on se oikeus suotu. Minua ei kiinnosta, kuka siellä on ehdolla, vaan mitä varten. En siis äänestä ihmistä enkä puoluetta: äänestän asiaa. Silloin katson oikeuden purnata asioista, jos jokin menee mönkään. Ja kyllähän ne jossain kohti menevätkin.

Ja niille, jotka eivät edelleenkään äänestä: äänestäkää. Se on ainoa keino edes jotenkin pystyä vaikuttamaan johonkin, vaikka se tuntuukin todella epätoivoiselta. Yhtä epätoivoiselta, kuin näkymä luonnon tilasta tulevaisuudessa. Mutta, meillä on demokratia ja olemme ihmisiä. Ikävä kyllä.

torstai 4. helmikuuta 2010

Suomen hupaisin humppa

No niin, viime viikolla jaettiin paikka Eurovision -laulukisoihin Suomen osalta. Ja jos joku ei nyt tiennyt, niin Kuunkuiskaajat lähtevät edustamaan Suomea ko. kisoihin. Eikä siinä mitään, jokuhan sinne kuitenkin olisi lähtenyt. Jos ei Kuunkuiskaajat, niin sitten Eläkeläiset tai jokin muu. Eläkeläiset, hmmm...

Kuunkuiskaajien musiikki on kaunista nyky-kansanmusiikkia, josta toki löytyy paljon hyviä ellei jopa parempia taitajia. Värttinän musiikista pitävänä tämä muistuttikin jäsenten läsnäollessa erittäin paljon juurikin Värttinän musiikkia. Tiedä sitten onko se hyvästä vai pahasta, mutta tämä yhtye ei tule pärjäämäään kovin hyvin viisuissa.

Meidän suomalaisten on vaikea käsittää, että pari neitosta vaaleineen hiuksineen ei tuo pottia kotiin (tosi uutta ja monipuolista Suomi -kuvaa, eikö?). Ei ketään kiinnosta kuulla Suomi -kuvaa, joka siis koostuu saunasta, sisusta ja Sibeliuksesta. Jotkut ovat saattaneet kuulla Kalevalan, mutta sehän on joku kansalliseepos. Siellä on Väinämöinen kanteleen kanssa ja Kuunkuiskaajat laulamassa vieressä. Eli ketä kiinnostaa. Onhan meillä Mannerheim ja muut sotasankarit.

Olisikin toivonut Eläkeläisten voittoa. Eipä ollut kansalaisilla "pokkaa" äänestää oikeaa kuvaa Suomesta: viinaa, "humppaa", huonoa huumoria ja hajoavia koskettimia (melkein täydellinen kuvaus koko "viisu" -konseptista). Sehän on kamalan kuuloista musiikkia! Niin, mitä ne aiemmat ehdokkaat ovat olleet? Eipä nyt tule sopivampaa adjektiivia kuvaamaan noita kuvatuksia. Eihän sinne voi lähettää hyviä ehdokkaita, ainakaan hyvillä biiseillä varustettuna! Sellainen ei ole tarpeeksi tuottavaa. Taiteellisuudesta ei kukaan nyt edes hiiskunutkaan.

Eläkeläiset olisi sopinut Lordin jatkoksi, mitä tulee tuotteistamisen ym. voiton tuomiin etuihin. Kivempi olisi syödä Eläkeläiset -karkkeja kuin Kuukunkuiskaaja -saunakivikoristetta. Ja johan olisi humppa raikannut joka notkossa ja notkelmassa! Yhtäkkiä alunpitäen kamalan kuuloinen musiikki kuulostaakin tosi hyvälle.

Kaiken kaikkiaan on ihan sama, kuka sinne lähtee. Rahat pystytään tuhlaamaan monella tavalla. Kunhan ei mitään buumia taas aloiteta... tai... olenkin ihan hiljaa...