Taiteen arvo

Olen tässä viime päivinä miettinyt taiteen arvoa, joka lähti lukemalla Purnun graffititapahtuman (jota olin mukana järjestämässä) uutisoinnin kommenteista:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/onko-graffiti-tohrya-vai-taidetta-sita-voi-arvioida-taidekeskus-purnussa/180780.

Sääntö numero yksi: älä koskaan lue uutisten kommmentteja, se pistää harvoin ajattelemaan. Nyt on se harvinainen kerta.

Mietitään vaikka graffiteja: ovatko ne taidetta? Jos eivät, miksi kuvataide ei olisi? Tai veistokset tai vaikkapa grafiikka? Miksi ei olisi? Niissä on värejä, kuvia ja tekstiä. Ne herättävät tuntemuksia, elämyksiä ja kokemuksia. Eivät siis eroa kuvataiteesta juurikaan, paikka voi olla vaan eri.

Ehkä se saattaakin ärsyttää jotain ihmistä, jos joku kirjoittaa jotain sillan alle, kun "se ei lähde penteleekkään se maali pois". Miksi sen pitäisi lähteä pois? Koska se on ilman lupaa sinne maalattu? Se ei ole sovinnainen ja ei miellytä kaikkia? Jälkimmäinen on huomattavasti luonnollisempi selitys.

Jos jokin taidemuoto tai tyyli ei miellytä tiettyä määrää ihmisiä, niin ei se tarkoita silloin sitä, että se ei ole taidetta. Taide ei ole demokratiaa. Taide ei ole sovinnaisuutta. Taide ei ole tärkeää kuin taiteen itsensä ja olemassaolonsa vuoksi.

Se ei siis haittaa, jos joku kukkahattutäti ei satu pitämään graffiteista purkutuomion saaneen talon seinässä. Hän voi olla pitämättä siitä, mutta se ei vähennä taiteen arvoa. Se on silti taidetta.

Minua inhottaa tuollainen ajattelu. Joillekkin taide edustaa hyvinvointia tai sovinnaisuutta. Ensimmäistä taide voi myös olla, mutta jälkimmäistä ei missään tapauksessa. Sovinnaisuus on taiteen kuolema.

Siinä vaiheessa, kun taidetta tehdään ainoastaan hyvinvoinnin tai vaikka sovinnaisuuden vuoksi, on taide kuollut. Silloin ei ole enää minuakaan.

Kesä on tullut

Kevät ja alkukesä on ollut hienojen työläisten poismenojen aikaa. Ensin meni Ronnie James Dio ja sen jälkeen Dennis Hopper. Kummatkin ehtivät onneksi tehdä hienon uran. Molemmat myös sairastivat syöpää, johon lopulta menehtyivät. Rauha heille.

Asia on siinä mielessä omakohtainen, että olen itsekin ollut syöpäpotilaan läheisenä. Se ei ole kovin helppoa, varsinkaan viimeisinä elinpäivinä. Sen tuskan pystyy aistimaan siinä sairaalan sängyssä. On erittäin surullista, mutta toisaalta helpottavaa, että viimeinkin pääsee kärsimyksistä. Ikuiseen rauhaan.

Sen lisäksi, että olen syöpäpotilaan läheinen, tunnen myös henkilön, joka on selvinnyt tästä sairaudesta. Olen pitänyt sitä jonkin sortin ihmeenä, vaikka en uskonnollinen ihminen olekaan. Suuri sattuma on varmasti ollut myös pelissä. Tämä henkilö on nyt elämänsä kunnossa, eikä syövästä ole tietoakaan. Olen hänen puolestaan erittäin onnellinen.

Itse en halua tuskallista kuolemaa, mutta sille ei mahda mitään, jos sattuma ohjaa.

Haluan toivottaa kaikille aurinkoista kesää, sillä se on tullut. Nauttikaa ja voikaa hyvin.