Olen pitänyt historiaa tähän mennessä poliittisena välineenä. On kirjoitettu analyyttisiäkin teoksia, mutta ne ovat yleensä rajoittuneet yhden näkökulman näkemykseen. Silloin lukijalle jää jotenkin petetty olo. Tuli lähdettyä matkalle, mutta juna jäikin matkan puoliväliin. Voisi sanoa, että ilman uusia näkökulmia historia toistaa itseään.
Onneksi Antony Beevor tekee tähän poikkeuksen. Stalingrad -teosta varten on kerätty aineistoa sekä Saksan että Venäjän puolelta. Kokonaiskuva on siis aika täysipainoinen.
Toinen on joitakin aikoja sitten esitetty suomalais-venäläinen dokumentti talvisodasta (jos nimen muistaa, voi myös vinkata). Vaikka se oli pintapuoleinen raapaisu aiheeseen, näkökulmia oli kaksi (jos joku tietää aiheesta vastaavaa, kahden näkökulman teosta, sopii vinkata).
Uusien näkökulmien tuominen on kuin laittaisi pysähtyneen pyörän takaisin pyörimään. Ja näin historia ei toista itseään.
Published with Blogger-droid v1.6.7
Historia ei toista itseään, ihmisten teot kyllä ;)
VastaaPoistaOnhan näitä yhteistyödokumentteja tainnut muutama ajan saatossa tulla, ei muista. Eniveis, näkökulmien huomioon ottaminen on kyllä mielekäs lisä, vaikkei kovaa faktaa lisää juuri toisikaan.
Onneksi länsimaisen maailman historiankirjat lienevät muutaman edellisen sadan vuoden ajalta varsin avoimia, eikä laajamittaisia propagandavääristyksiä ainakaan kansallisentason ulkopuolella ole läpi faktoiksi muuttunut... Toista se taitaa olla jo venäjän puolella...
Tottakai ihmisten teot toistuvat, vaikka historiasta voisi jotain oppia.
VastaaPoistaJa viimeiseen kappaleeseen viittaus: tuo on sitä tervettä virtausta. Pystytään puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, eikä kätketä totuutta. Ja kyllähän Venäjälläkin ollaan huomattavasti avoimenpia kertomaan oikeita asioita. Ei se kaikki ole propagandan taake piiloutunut, vaikka helposti luulisi. Toista se oli Neuvostoliiton aikana.