Nykyään maksuton free/open Spotify on siis käytännössä maksullinen: 10 tuntia musiikkia per kuukausi ja yhden kappaleen pystyy kuuntelemaan peräti viisi kertaa
(http://noise.fi/uutiset/?id=12564). Hienostihan se meni. Kun johonkin kerkiää tottumaan, niin se lakaistaan alta.
Tapausta voisi tietyllä tavalla verrata Nokian Ovi-palvelun muutokseen
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Ovi_(Nokia), http://artolampila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58374-nokia-edistaa-piratismia). Asiassa on vain se ero, että Spotify on rehellinen: he eivät ole muuttamassa jo entuudestaan maksullisten palvelujen ehtoja, ainoastaan ilmaisten. He eivät siis ole kusettajia siinä mielessä, kuin Nokia (ainakaan vielä). Aika kuitenkin näyttää, mitä tulee tapahtumaan.
Etsin paremman esimerkin: kaupungissa sijaitsee X-niminen klubi, johon ei ole maksanut pääsylippuja. Eräänä iltana kuitenkin lippu on viisi euroa (saman verran kuin Spotify Unlimited kuukaudessa). Asiasta ilmoitetaan vasta ovella, kun ihmiset ovat päässeet jonottamaan sisään. Osa, jotka ovat pitäneet klubista, varmasti maksavat lipun ihan mielellään. Osa porukasta kääntyy ovella eikä näinollen maksa, koska ovat tottuneet saamaan lipun ilmaiseksi. Opiskelijana toisaalta ymmärrän myös jälkimmäistä porukkaa.
Vertailukohta ei kuitenkaan siinä mielessä ole ihan petävä, sillä ilmaisia klubeja järjestävät ainakin Suomessa yhdistykset, joiden ansaintalogiikka on erilainen kuin Spotifyn tai muun vastaavan kaltaisella yrityksellä.
Kieltämättä Spotifyn esiintuleminen oli aika mahtipontinen: houkutellaan näennäisesti ilmaisen palvelun kimppuun ihmisiä. Mikä onkaan sen parempi tutustua johonkin uuteen palveluun/tuotteeseen? Luulenkin, että tämä on ollut Spotifylta ihan tietoista: sen ymmärtää lapsikin, että eihän tuokaan palvelu pyöri pyhällä hengellä. Kyllä ne ihmiset, joka ovat pitäneet palvelusta ja alkaneet käyttämään sitä urakalla, varmasti maksavat siitä sen 5-10 euroa kuukaudessa (riippuen siitä, mikä versio on kyseessä). Itsekin olen harkinnut sijoittamista: viisi euroa on esimerkiksi halvempi kuin moni tarjouslevy. Sillä saa satojen tuhansien kappaleiden pankin, rajatonta kuuntelua. Warettaa ei kannata eikä tarvitse (ei sillä, että sitä muutenkaan kannattaisin).
Kuulostaa liian hyvältä? Niinpä. Kolikolla on aina kaksi puolta.
Spotifyn kolikon toinen puoli on kuitenkin etupäässä artistien saama tekijänoikeuskorvaus. Se on hurjat 0,00257143 senttiä per kuuntelukerta (http://www.dalademokraten.se/Templates/pages/news.aspx?id=94340&epslanguage=sv)! Ei tarvitse pelätä, että artisti pääsisi elämään herroiksi. Mokomatkin kuppaajat. Toisaalta Spotify tarjoaa ilmaista markkinointia sellaisille yhtyeille, joiden olisi sitä vaikea tavoittaa. Mutta miten se lasketaan?
En kannata nettipiratismia, mutta en tuomitsekaan nuoria, jotka laittoivat jakoon materiaalia. Siinä mielessä olenkin samoilla linjoilla Jukka Relanderin kanssa (http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59228-piratismi-oikeus-ja-kohtuus). Olen myös samoilla linjoilla Relandern kanssa siitä, että nykyinen ansaintalogiikka on muutettava. Spotifyn korvaukset eivät ole kohtuullisia. Tekijänoikeusjärjestöt liioittelevat summia ja ovat niiden kanssa kohtuuttomia. Missä menee kultainen keskitie?
Yritän tiivistää sekavat ajatukseni tähän loppuun: ansaintalogiikka on muutettava nettimusiikin suhteen. Spotifyn korvaukset eivät ole kohtuullisia, ainakaan artistin näkökulmasta. Tietenkin heidänkin elantonsa muodostuu paljon muustakin, mutta silti tuon kaltainen korvaus on naurettava.
Relander esitti kysymyksen, joka on todella vaikea ratkottavaksi. Ei ihme, että hänelläkään ei ole siihen ratkaisumallia.
tiistai 3. toukokuuta 2011
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Apokalyptiset ajat
Tekstin otsikko viittaa kaverini Facebook-statukseen, jossa hän toteaa muiden kavereiden seinäjulkaisujen perusteella elävänsä apokalyptisia aikoja. Sen tietysti huomaa jo siitä, mihin ryhmiin ihmisen liittyvät. Mainittakoon esim. "EI perussuomalaiselle Suomelle" (johon itsekin kuuluin n. 30 min, kunnes tajusin olevani aika lapsellinen) tai "Minun Suomeni on kansainvälinen". Tosin nämä ryhmät olivat olemassa jo ennen vaalivalvojaisia, mutta niiden jäsenmäärät kasvoivat huomattavasti tulosten jälkeen. Olihan se (vaalivalvojaiset) tietysti masentavaa katsottavaa, mutta naurettavan suuren kohun persujen nousu kuitenkin sai aikaan. Ottaen huomioon, että radikaalisti asiat eivät tule muuttumaan. Oikeastaan toivon persuille paljon hallituspaikkoja, jotta saadaan takapenkin huutelijat oikeasti vastaamaan asioista.
Hauskinta asiassa on kuitenkin se, että jotku sanoivat heräävänsä "perussuomalaisesta Suomesta". Voin kertoa teille: te olette eläneet kokoajan siinä. Nyt ne ihmiset vaan menivät äänestyskopille.
Hauskinta asiassa on kuitenkin se, että jotku sanoivat heräävänsä "perussuomalaisesta Suomesta". Voin kertoa teille: te olette eläneet kokoajan siinä. Nyt ne ihmiset vaan menivät äänestyskopille.
torstai 14. huhtikuuta 2011
Äänestys - check
Noin, tein sen ennakkoon. Ei tarvitse käydä varsinaisena äänestyspäivänä. Silloin voi mennä vaikka muuten vaan jonottelemaan ja kyselemään kirkkoveneen tai Aku Ankan numeroa.
Eipä noita vaalitenttejäkään jaksa enää katsella. Suurten puolueiden argumentoinnista tulee mieleen lähinnä lapset, jotka ovat jääneet jonnekkin viisivuotiaan tasolle.
Kysynpä vaan: mistä hyvästä jollekkin suurelle puolueelle olisi pitänyt antaa äänensä? Ei jaksa kuunnella sitä jankutusta seuraavaa neljää vuotta. Vaikka niin sitä varmaan kuitenkin joutuu...
Eipä noita vaalitenttejäkään jaksa enää katsella. Suurten puolueiden argumentoinnista tulee mieleen lähinnä lapset, jotka ovat jääneet jonnekkin viisivuotiaan tasolle.
Kysynpä vaan: mistä hyvästä jollekkin suurelle puolueelle olisi pitänyt antaa äänensä? Ei jaksa kuunnella sitä jankutusta seuraavaa neljää vuotta. Vaikka niin sitä varmaan kuitenkin joutuu...
torstai 31. maaliskuuta 2011
Guggenheimin rahoitus?
Helsinkiin ollaan tuomassa Guggenheim-museota.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Helsinki+saattaa+saada+Guggenheimin/1135263127384
http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2011/01/29/helsinki-avasi-piikin-guggenheimille/20111393/12
Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajunen sanoo museosta:
"Museolla olisi Helsingille suuri merkitys. Toteutuessaan se edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Helsinki saisi kuvataiteesta nostetta ja kansainvälistä näkyvyyttä. Bilbaon museolla on ollut huomattava merkitys kaupungin taloudelle ja kehitykselle."
En tiedä, mistä Pajunen on saanut sellaista tietoa, että museo edistäisi nimenomaan suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Nopealla etsinnällä löysin Guggenheimin kokoelmista seuraavaa tietoa:
"Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kokoelmaa on kartuttanut lahjoitukset Robert Mapplethorpe säätiöltä, Bohen säätiöltä, sekä Berliinin Deutsche Bankin yhteistyössä Guggenheimin kanssa tehty nykytaiteen komissioiden sarja ja niistä erillään oleva Guggenheim Bilbaon hankintaohjelma."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guggenheim-museo_(New_York) (myönnetään, halpamainen lähde.)
En ole kovin perehtynyt kokoelmien sisältöön, mutta epäilen, että ylempänä mainituissa kokoelmissa ei ole esillä suomalaista kuvataidetta (jos jollakulla toisella on enemmän tietoa, niin antaa kuulua). Siinä Pajunen on oikeassa, että Guggenheimista Helsinki voisi (korvattu saisi -sanalla) saada kansainvälistä näkyvyyttä. Se, että tuoko Guggenheim sitä nimenomaan Suomelle, on ihan toinen kysymys. Toivottavasti esiselvitys vastaa edes jollain muotoa tähän kysymykseen.
Esiselvitys tulee maksamaan kaksi miljoonaa euroa. Siis pelkkä esiselvitys. Taloustieteen professori Beatriz Plaza toteaakin selvityksestä:
"Voisitte tehdä vertailevan tutkimuksen Suomessa ja katsoa ovatko tulokset samat, kuin newyorkilaisten tekemässä selvityksessä, Plaza ehdottaa."http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2011/01/1262875/professori-guggenheim-museo-maksaa-itsensa-takaisin-nopeasti
Mikäli Guggenheim-museo on tulossa Suomeen, niin suuri vääryys olisi jättää rahoitus pelkästään Helsingin kaupungin ja kahden säätiön varaan. Ensinnäkin se tulisi helsinkiläisille todella kalliiksi ja toiseksi, taide pitää siirtää yhä enemmän vapaiden markkinoiden piiriin. Tämä tapaus haiskahtaa vanhalta sponsorointikäsitykseltä eli siltä, että sponsorointi on vastikkeetonta tukea. Mitä aitoa yhteistyötä tämä synnyttäisi? Olisihan se outoa ajatella, että säätiön omistaman museon (jonka oma rahoitus koostuu mm. yritysten rahoituksesta), rahoitus koostuisi lähestulkoon pelkästään julkisesta rahasta. Tähän kohtaan voisi luova talous puuttua peliin.
Niin, missä ovat suomalaiset yritykset? En nyt puhu pelkästään HOK:ista tai HS:stä (ihan kuin muita taidetta tukevia yrityksiä Suomessa ei olisi), vaan myös pk-yrityksistä. Niitähän Suomen yritykset enimmäkseen ovat ja niiden tässä tukemassa pitäisi olla. Pienistä virroista tunnetusti muodostuu suurempi joki. Lisäksi taiteen siirtäminen vapaille markkinoille vaan viivästyisi entisestään.
Suomessa riskirahoitus kulttuuriin on muutenkin aivan liian pientä. Ja Lisäksi suomalaisten yritysten tukemana Guggenheim, Pajusen sanoin: "edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa." Silloin olisi mahdollisuus vaikuttaa suomalaisen taiteen vientiin ja Suomi pääsisi paremmin kansainväliselle kartalle. Tässä kontekstissa ymmärtäisin Pajusen näkemyksen huomattavasti paremmin.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Helsinki+saattaa+saada+Guggenheimin/1135263127384
http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2011/01/29/helsinki-avasi-piikin-guggenheimille/20111393/12
Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajunen sanoo museosta:
"Museolla olisi Helsingille suuri merkitys. Toteutuessaan se edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Helsinki saisi kuvataiteesta nostetta ja kansainvälistä näkyvyyttä. Bilbaon museolla on ollut huomattava merkitys kaupungin taloudelle ja kehitykselle."
En tiedä, mistä Pajunen on saanut sellaista tietoa, että museo edistäisi nimenomaan suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa. Nopealla etsinnällä löysin Guggenheimin kokoelmista seuraavaa tietoa:
"Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kokoelmaa on kartuttanut lahjoitukset Robert Mapplethorpe säätiöltä, Bohen säätiöltä, sekä Berliinin Deutsche Bankin yhteistyössä Guggenheimin kanssa tehty nykytaiteen komissioiden sarja ja niistä erillään oleva Guggenheim Bilbaon hankintaohjelma."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guggenheim-museo_(New_York) (myönnetään, halpamainen lähde.)
En ole kovin perehtynyt kokoelmien sisältöön, mutta epäilen, että ylempänä mainituissa kokoelmissa ei ole esillä suomalaista kuvataidetta (jos jollakulla toisella on enemmän tietoa, niin antaa kuulua). Siinä Pajunen on oikeassa, että Guggenheimista Helsinki voisi (korvattu saisi -sanalla) saada kansainvälistä näkyvyyttä. Se, että tuoko Guggenheim sitä nimenomaan Suomelle, on ihan toinen kysymys. Toivottavasti esiselvitys vastaa edes jollain muotoa tähän kysymykseen.
Esiselvitys tulee maksamaan kaksi miljoonaa euroa. Siis pelkkä esiselvitys. Taloustieteen professori Beatriz Plaza toteaakin selvityksestä:
"Voisitte tehdä vertailevan tutkimuksen Suomessa ja katsoa ovatko tulokset samat, kuin newyorkilaisten tekemässä selvityksessä, Plaza ehdottaa."http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2011/01/1262875/professori-guggenheim-museo-maksaa-itsensa-takaisin-nopeasti
Mikäli Guggenheim-museo on tulossa Suomeen, niin suuri vääryys olisi jättää rahoitus pelkästään Helsingin kaupungin ja kahden säätiön varaan. Ensinnäkin se tulisi helsinkiläisille todella kalliiksi ja toiseksi, taide pitää siirtää yhä enemmän vapaiden markkinoiden piiriin. Tämä tapaus haiskahtaa vanhalta sponsorointikäsitykseltä eli siltä, että sponsorointi on vastikkeetonta tukea. Mitä aitoa yhteistyötä tämä synnyttäisi? Olisihan se outoa ajatella, että säätiön omistaman museon (jonka oma rahoitus koostuu mm. yritysten rahoituksesta), rahoitus koostuisi lähestulkoon pelkästään julkisesta rahasta. Tähän kohtaan voisi luova talous puuttua peliin.
Niin, missä ovat suomalaiset yritykset? En nyt puhu pelkästään HOK:ista tai HS:stä (ihan kuin muita taidetta tukevia yrityksiä Suomessa ei olisi), vaan myös pk-yrityksistä. Niitähän Suomen yritykset enimmäkseen ovat ja niiden tässä tukemassa pitäisi olla. Pienistä virroista tunnetusti muodostuu suurempi joki. Lisäksi taiteen siirtäminen vapaille markkinoille vaan viivästyisi entisestään.
Suomessa riskirahoitus kulttuuriin on muutenkin aivan liian pientä. Ja Lisäksi suomalaisten yritysten tukemana Guggenheim, Pajusen sanoin: "edistäisi suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin kansainvälistä asemaa." Silloin olisi mahdollisuus vaikuttaa suomalaisen taiteen vientiin ja Suomi pääsisi paremmin kansainväliselle kartalle. Tässä kontekstissa ymmärtäisin Pajusen näkemyksen huomattavasti paremmin.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Improvisaatiomusiikki vie mukanaan
Olen erittäin innostunut improvisaatiomusiikista. Asiaa ei tietenkään helpota yhtään se, että olen muutenkin avantgardemusiikkiin taipuvainen ihminen. Alkuvuodesta ajattelin luvata itselleni kuunnella koko vuoden ainoastaan jazzia ja modernia klassista musiikkia. Tajusin kuitenkin, että tehtävä on mahdoton. Mielenterveys sortuisi lopullisesti. Jokatapauksessa olen kuunnellut paljon 1950- ja 1960-luvun jazzia sekä modernia klassista musiikkia.
Eilinen Martin Küchenin ja Taco Bellsin keikka Jyväskylän Popparissa oli kaikessa yllätyksellisyydessään jotain aivan mahtavaa: lasi saksofonin sisässä tai kaksi puhallinsoitinta suussa sai aikaan mielenkiintoisen kakofonisen tanssin. Vaikka free jazz saattaa tottumattoman korvaan kuulostaa pelkältä vinkunalta tai käsittämättömältä melulta, juuri se tekee minusta musiikista kantavaa ja tietyllä tavalla harmonista. Ja mielenkiintoista. Soittajien foneista lentää räkä ja ohimoilta valuu hiki, kun puristetaan nuotteja soittimien kätköistä. Ei ehkä ole musiikkia helpoimmasta päästä, mutta ei mahdotonta ymmärtää. Albert Aylerkin sanoi aikoinaan, että (länsimaalaiset) ihmiset eivät ole vielä valmiita hänen musiikkiinsa. Hänen musiikkinsa ei yksinkertaisesti sopinut länsimaalaiseen käsitykseen musiikista. Sitä pidettiin aivan käsittämättömänä. Elettiin 1960-lukua.
Vaikka Aylerin ajoista on kauan aikaa, niin minusta aika ei vieläkään ole kovin suuresti muuttunut. Tottakai free jazzilla on edelleen omat kannattajansa ja rock-musiikkikin on omaksunut vuosikymmenien saatossa free jazzin piirteitä. Mutta silti sitä pidetään vaikeana musiikkina, mikäli tarkastellaan konserteissa käyvien ihmisten määrää. Eilinen konsertti ei nimittäin vetänyt kuin maksimissaan 30 henkeä. Tosin, keikkapaikkakaan ei ole järin suuri. Ja leveyspiireilläkin saattaa olla vaikutusta, sillä esim. Tampere Jazz Happening on hyvin toimiva ja pärjäävä festivaali.
Länsimaalainen ihminen ei ole vieläkään valmis ottamaan free jazzin ilosanomaa vastaan, kuin pienissä palasissa. Aikaa on kuitenkin kulunut jo 50 vuotta, kun Ornette Coleman julkaisi tyylisuunnan nimikkolevyn. Se avasi uuden polun jazz-musiikin tiellä. Tosin, samassa asemassa moderni klassinen musiikki myös on.
En nyt sano, että kaikkien tulisi kuunnella free jazzia tai modernia klassista musiikkia, mutta mielen avartaminen musiikille pitäisi olla jokaisella, joka musiikkia kuuntelee.
Mikäli joku muukin haluaa avartaa omaa musiikillista horisonttiaan, tässä tapauksessa bebpop jazzin muodossa, niin suosittelen tutustumaan Blue Note -levymerkin 1950- ja 1960-luvun tuotoksiin. Esim. John Coltranen Blue Train on hyvä lähtökohta tutustumiselle.
Eilinen Martin Küchenin ja Taco Bellsin keikka Jyväskylän Popparissa oli kaikessa yllätyksellisyydessään jotain aivan mahtavaa: lasi saksofonin sisässä tai kaksi puhallinsoitinta suussa sai aikaan mielenkiintoisen kakofonisen tanssin. Vaikka free jazz saattaa tottumattoman korvaan kuulostaa pelkältä vinkunalta tai käsittämättömältä melulta, juuri se tekee minusta musiikista kantavaa ja tietyllä tavalla harmonista. Ja mielenkiintoista. Soittajien foneista lentää räkä ja ohimoilta valuu hiki, kun puristetaan nuotteja soittimien kätköistä. Ei ehkä ole musiikkia helpoimmasta päästä, mutta ei mahdotonta ymmärtää. Albert Aylerkin sanoi aikoinaan, että (länsimaalaiset) ihmiset eivät ole vielä valmiita hänen musiikkiinsa. Hänen musiikkinsa ei yksinkertaisesti sopinut länsimaalaiseen käsitykseen musiikista. Sitä pidettiin aivan käsittämättömänä. Elettiin 1960-lukua.
Vaikka Aylerin ajoista on kauan aikaa, niin minusta aika ei vieläkään ole kovin suuresti muuttunut. Tottakai free jazzilla on edelleen omat kannattajansa ja rock-musiikkikin on omaksunut vuosikymmenien saatossa free jazzin piirteitä. Mutta silti sitä pidetään vaikeana musiikkina, mikäli tarkastellaan konserteissa käyvien ihmisten määrää. Eilinen konsertti ei nimittäin vetänyt kuin maksimissaan 30 henkeä. Tosin, keikkapaikkakaan ei ole järin suuri. Ja leveyspiireilläkin saattaa olla vaikutusta, sillä esim. Tampere Jazz Happening on hyvin toimiva ja pärjäävä festivaali.
Länsimaalainen ihminen ei ole vieläkään valmis ottamaan free jazzin ilosanomaa vastaan, kuin pienissä palasissa. Aikaa on kuitenkin kulunut jo 50 vuotta, kun Ornette Coleman julkaisi tyylisuunnan nimikkolevyn. Se avasi uuden polun jazz-musiikin tiellä. Tosin, samassa asemassa moderni klassinen musiikki myös on.
En nyt sano, että kaikkien tulisi kuunnella free jazzia tai modernia klassista musiikkia, mutta mielen avartaminen musiikille pitäisi olla jokaisella, joka musiikkia kuuntelee.
Mikäli joku muukin haluaa avartaa omaa musiikillista horisonttiaan, tässä tapauksessa bebpop jazzin muodossa, niin suosittelen tutustumaan Blue Note -levymerkin 1950- ja 1960-luvun tuotoksiin. Esim. John Coltranen Blue Train on hyvä lähtökohta tutustumiselle.
Published with Blogger-droid v1.6.7
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Kunpa voisi unohtaa
Vaalit ne vaan tihenevät ja kaikki ne perussuomalaisista puhuvat. Puolueena en jaksa perustaa, mutta ihmettelen sitä, miksi ärhäkästi persuja vastustavat henkilöt haluavat heille suuren äänivyöryn? No, miten ihmeessä tämä on mahdollista? Antakaa, kun selitän hieman.
Voisin mainita esimerkkinä Marko Ahosen kolumnin aiheesta: http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/persut-ihan-pihalla/651792. Sinällään osuva teksti sortuu siihen ansaan, mihin koko media: mitä enemmän nostavat persuja esiin, sitä enemmän ääniä heruu.
Ainut asia, missä media onnistui, oli paljastus Timo Soinin ilmasto-ohjelmasta:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yle-perussuomalaisten-ilmasto-ohjelma-metalliliitolta/642875.
Kulttuuripiireissä persujen kulttuuriohjelma aiheutti suurta närkästystä. Harva osaa asiasta keskustella yhtä rauhallisesti, kuin Timo Hännikäinen: http://timohannikainen.blogspot.com/2011/03/jaita-hattuun-kulttuuripolitiikassa.html. Yleensä on heiluteltu natsikorttia, uhkailtu kirjarovioita ja muuta vastaavaa. Ei tässä nyt niin vakavasta asiasta sentään ole kyse. Pelottavana sen sijaan pidän ajatusta poliitikosta päättämässä taiteen rahoituksesta: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/1135264271754?ref=lk_hs_ku_1.
Ehkä kaikki, jotka osallistuvat parjaukseen, haluavat oikeasti persut istumaan Arkadianmäelle? Annankin vinkin: lopettaakaa parjaaminen, niin media ei kiinnitä huomiota ja kaikki unohtavat puolueen ennen vaaleja.
Voisin mainita esimerkkinä Marko Ahosen kolumnin aiheesta: http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/persut-ihan-pihalla/651792. Sinällään osuva teksti sortuu siihen ansaan, mihin koko media: mitä enemmän nostavat persuja esiin, sitä enemmän ääniä heruu.
Ainut asia, missä media onnistui, oli paljastus Timo Soinin ilmasto-ohjelmasta:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/yle-perussuomalaisten-ilmasto-ohjelma-metalliliitolta/642875.
Kulttuuripiireissä persujen kulttuuriohjelma aiheutti suurta närkästystä. Harva osaa asiasta keskustella yhtä rauhallisesti, kuin Timo Hännikäinen: http://timohannikainen.blogspot.com/2011/03/jaita-hattuun-kulttuuripolitiikassa.html. Yleensä on heiluteltu natsikorttia, uhkailtu kirjarovioita ja muuta vastaavaa. Ei tässä nyt niin vakavasta asiasta sentään ole kyse. Pelottavana sen sijaan pidän ajatusta poliitikosta päättämässä taiteen rahoituksesta: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/1135264271754?ref=lk_hs_ku_1.
Ehkä kaikki, jotka osallistuvat parjaukseen, haluavat oikeasti persut istumaan Arkadianmäelle? Annankin vinkin: lopettaakaa parjaaminen, niin media ei kiinnitä huomiota ja kaikki unohtavat puolueen ennen vaaleja.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Historia ei toista itseään
Viime aikoina olen alkanut taas kiinnostumaan historiasta. Erityisesti toinen maailmansota on kiinnostava aihe.
Olen pitänyt historiaa tähän mennessä poliittisena välineenä. On kirjoitettu analyyttisiäkin teoksia, mutta ne ovat yleensä rajoittuneet yhden näkökulman näkemykseen. Silloin lukijalle jää jotenkin petetty olo. Tuli lähdettyä matkalle, mutta juna jäikin matkan puoliväliin. Voisi sanoa, että ilman uusia näkökulmia historia toistaa itseään.
Onneksi Antony Beevor tekee tähän poikkeuksen. Stalingrad -teosta varten on kerätty aineistoa sekä Saksan että Venäjän puolelta. Kokonaiskuva on siis aika täysipainoinen.
Toinen on joitakin aikoja sitten esitetty suomalais-venäläinen dokumentti talvisodasta (jos nimen muistaa, voi myös vinkata). Vaikka se oli pintapuoleinen raapaisu aiheeseen, näkökulmia oli kaksi (jos joku tietää aiheesta vastaavaa, kahden näkökulman teosta, sopii vinkata).
Uusien näkökulmien tuominen on kuin laittaisi pysähtyneen pyörän takaisin pyörimään. Ja näin historia ei toista itseään.
Olen pitänyt historiaa tähän mennessä poliittisena välineenä. On kirjoitettu analyyttisiäkin teoksia, mutta ne ovat yleensä rajoittuneet yhden näkökulman näkemykseen. Silloin lukijalle jää jotenkin petetty olo. Tuli lähdettyä matkalle, mutta juna jäikin matkan puoliväliin. Voisi sanoa, että ilman uusia näkökulmia historia toistaa itseään.
Onneksi Antony Beevor tekee tähän poikkeuksen. Stalingrad -teosta varten on kerätty aineistoa sekä Saksan että Venäjän puolelta. Kokonaiskuva on siis aika täysipainoinen.
Toinen on joitakin aikoja sitten esitetty suomalais-venäläinen dokumentti talvisodasta (jos nimen muistaa, voi myös vinkata). Vaikka se oli pintapuoleinen raapaisu aiheeseen, näkökulmia oli kaksi (jos joku tietää aiheesta vastaavaa, kahden näkökulman teosta, sopii vinkata).
Uusien näkökulmien tuominen on kuin laittaisi pysähtyneen pyörän takaisin pyörimään. Ja näin historia ei toista itseään.
Published with Blogger-droid v1.6.7
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)